torstai 20. kesäkuuta 2019

Miten hallitusohjelma lupaa vahvistaa ikääntyneiden oikeuksia?


Vanhuspalveluiden kriisi on ollut otsikoissa pitkin kevättä. Ympärivuorokautisen hoidon laadussa on todettu vakavia puutteita ja kotihoidon kattavuus sekä työolosuhteet ovat heikentyneet. Tarve itsemääräämisoikeutta ja vapauden rajoitustoimenpiteitä koskevalle lainsäädännölle on todettu jo lähes 20 vuotta sitten. Nykyinen kansallinen muistiohjelma päättyy ensi vuonna eikä uudesta ole vielä tietoa.


Uusi hallitus ja sen hallitusohjelma lupaa paljon hyvää. Rinteen hallituksen ohjelmassa on useita ikääntyneisiin ihmisiin liittyviä tavoitteita ja keinoja. Ohjelmassa muun ohella luvataan edistää ikäystävällisyyttä, laatia ikäohjelma, nostaa muistisairauksien ennaltaehkäisy muiden kansansairauksien rinnalle sekä perustaa vanhusasiavaltuutetun tehtävä ja toimisto. Ohjelmassa myös luvataan palauttaa luottamus vanhuspalveluiden laatuun, oikea-aikaisuuteen ja saatavuuteen. Kotihoidon resursseja ja laatua vahvistetaan ja omaishoitoa kehitetään. Lisäksi vanhuspalvelulaki päivitetään ja säädetään hoivahenkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttäjien itsemääräämisoikeutta puolestaan vahvistetaan uudella lainsäädännöllä.

Hallitusohjelman tavoitteiden ja esitettyjen toimenpiteiden on helppo nähdä vahvistavan ikääntyneiden palveluja, hoitoa ja oikeuksia. On ehdottoman tärkeää, että sekä kotihoitoa että ympärivuorokautista hoitoa kehitetään, sillä ovathan puutteet olleet tiedossamme jo pitkään ennen keväistä vanhustenhuollon kriisiä. Tutkimusnäytön mukaan vanhuspalveluiden laatu on monin paikoin huonoa ja lukuisia kehittämisehdotuksia on vuosien varrella esitetty. Nähdäksemme hallitusohjelman tavoitteen vanhuspalveluiden laadun luottamuksen palauttamisesta tulisikin tähdätä selkeästi laadun parantamiseen ja vanhustenhuollon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Tämän osalta myös hallitusohjelmassa mainittua omavalvonnan kehittämistä sekä paikallisen ja valtakunnallisen valvonnan tehostamista on pidettävä kannatettavana. 

Itsemääräämisoikeutta vahvistavaa lainsäädäntöä on valmisteltu jo kahdella aiemmalla hallituskaudella. Syksyllä 2014 aiheesta annettiin hallituksen esitys, joka kuitenkin kariutui hallituksen vaihduttua. Kesällä 2018 nähtiin luonnos hallituksen esitykseksi (uusi asiakas- ja potilaslaki), joka saatuaan runsaasti kritiikkiä   siirrettiin sekin seuraavalle hallituskaudelle.  On siis aika vihdoinkin saattaa itsemääräämisoikeutta vahvistavan ja vapauden rajoitustoimenpiteitä koskevan lainsäädännön valmistelu loppuun. Kun valmistelu on osoittautunut vuosien varrella haasteelliseksi, on aiheellista kysyä, miten uusi hallitus varmistaa lainvalmistelun loppuunsaattamisen? Mitä tämä hallitus aikoo itsemääräämisoikeuslainsäädännön valmistelussa tehdä toisin? Pidämme tärkeänä vanhustenhuollon tutkijoiden ja kokemusasiantuntijoiden (ikääntyneet, omaiset, työntekijät) integroimista valmistelutyöhön ja riittävästi resursoidun toimeenpano-ohjelman laatimista kiinteänä osana hallituksen esitystä.

Ikäohjelman laatimista voidaan pitää varsin kannatettavana ehdotuksena. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, ettei nykyiselle muistiohjelmalle (2012-2020) suunnitella jatkoa. Muistisairaudet eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen eivätkä kaikki muistisairaat ole ikääntyneitä. Mikäli muistiohjelman jatko halutaan kuitenkin integroida osaksi jotain toista vastaavanlaista ohjelmaa, olisi muistisairaiden ihmisten yhdenvertaisten oikeuksien näkökulmasta heidän paikkansa vammaispoliittisissa ohjelmissa YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimuksen hengen mukaisesti. Muistisairaudet kun ovat suurin ikääntyneiden vammaisuutta aiheuttava sairausryhmä.

Samalla voimme todeta, että hallitusohjelmassa mainitun lupauksen vammaisten ihmisten yksilöllisten tarpeiden paremmasta huomioon ottamisesta osana vammaispalvelulain uudistusta tulisi tosiasiallisesti huomioida kaikki vammaryhmät; myös ikääntyneet vammaiset ja muistisairaat ihmiset neurologisesti vammaisina. On aika lopettaa eri vammaryhmien eriarvoinen kohtelu vammaispalveluissa. Tätä tukee myös hallitusohjelman tavoite yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja oikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen vahvistumisesta, jonka yhtenä keinona mainitaan vanhusten ja vammaisten ihmisten tietoisuuden vahvistaminen omista oikeuksistaan ja niiden tosiasiallisen toteutumisen tukeminen.

Kannatamme myös vanhusasiavaltuutetun tehtävän ja toimiston perustamista yhtenä keinona edistää ikääntyvien ihmisten oikeuksien toteutumista. Vanhusasiavaltuutetun tehtävän perustamisen ei kuitenkaan tulisi vähentää edellisellä hallituskaudella myönnettyjä resursseja Ihmisoikeuskeskukselle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. On tärkeää, että ikääntyvien ihmisten perus- ja ihmisoikeudet sekä oikeusturvan toteutuminen ovat jatkossakin näiden eri toimijoiden painopistealueita.

Hallitusohjelmassa luvattu vanhuspalvelulain päivittäminen antaa mahdollisuuden hoivahenkilöstön vähimmäismitoituksen säätämisen lisäksi tarttua vanhuspalvelulain laajempaan uudistukseen. Vaikka nykyisen vanhuspalvelulain symbolista merkitystä vanhustenhuollolle ei voi vähätellä, on todettava lain olevan nykyisellään lähinnä osa normitulvaa. Laki ei juurikaan sisällä mitään sellaista, mistä ei olisi säännöksiä muussa lainsäädännössä. Ikääntyneiden henkilöiden terveyspalvelut ja niiden sisältö määräytyvät pääosin terveydenhuoltolain mukaisesti ja sosiaalipalveluista ja niiden sisällöstä säädetään sosiaalihuoltolaissa. Lisäksi on huomioitava, että vanhuspalvelulain uudistamisen työryhmissä, jotka asetettiin jo aiemmin keväällä, ei juuri ole vanhuspalveluiden tutkijoita tai kokemusasiantuntijoita. Tämä olisi syytä korjata.

Kaiken kaikkiaan hallitusohjelma tarjoaa oivalliset raamit vanhustenhuollon kehittämiselle. Hallitusohjelmassa todetaankin, ettei ”yhdenkään ihmisen pidä pelätä vanhenemista”. Tämän tulisi olla minimitavoite kaikelle vanhustenhuollon kehittämistyölle. Jäämme toiveikkaina odottamaan hallituksen tosiasiallisia toimenpiteitä.


Henna Nikumaa ja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

Kirjoittajat toimivat tutkijoina Hyvinvointioikeuden instituutissa Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Nikumaa on vanhuusoikeuden yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija. Mäki-Petäjä-Leinonen on vanhuusoikeuden yliopistonlehtori ja instituutin johtaja.


Lähteet:

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta.

Koivuranta, Eeva. 2001. Perusteltuja rajoituksia vai huonoa kohtelua. Selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon pakotteista. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistio 2001:33.

Kröger, Teppo, Van Aerschot, Lina & Mathew Puthenparambil, Jiby. 2019. Ikääntyneiden hoivaköyhyys. Yhteiskuntapolitiikka 84 (2), 124–134. 

Kröger, Teppo, Van Aerschot, Lina & Mathew Puthenparambil, Jiby. 2018. Hoivatyö muutoksessa. Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, YFI-julkaisuja 6.

Murto, Jukka & Sainio, Päivi & Pentala, Oona & Kos-kela, Timo & Luoma, Minna-Liisa & Koponen, Päivikki & Kaikkonen, Risto & Koskinen, Seppo. 2016. Vanhuspalvelulain vaikutukset ikääntyneen väestön toimintakykyyn ja koettuun palvelutarpeeseen: seurantaosoittimet. Verkkojulkaisu: www.terveytemme.fi/ath/vanhuspalvelulaki 

Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna. 2018. Vanhuspalvelulaki – osa normitulvaa? Elämää kuoleman äärellä -blogi. Julkaistu 23.10.2018. https://blogs.helsinki.fi/elamaa-kuoleman-aarella/2018/10/23/vanhuspalvelulaki-osa-normitulvaa/