perjantai 25. syyskuuta 2020

Median tilanteen nurjapuoli

 Vaikka tilanteen tietää vakavaksi, silti joskus hätkähtää, kun asian äärelle pysähtyy hetkeä pidemmäksi.

Viime vuosina ei ole voinut välttyä siltä tosiasialta, että median ja toimittajien tilanne Euroopassa on huolestuttava. Euroopan neuvoston seurannan mukaan tätäkin kirjoittaessa 116 toimittajaa on vangittuna ja 22 toimittajan murhaa on tuomitsematta. Toimittajiin kohdistuu yhä enemmän väkivaltaa, pelottelua ja vihapuhetta. Parhaillaan median työtä häiritään kaikin tavoin Valko-Venäjällä.

Nämä synkeät luvut ja uutiset ovat meille jo murheellisen tuttuja, mutta vahvan alleviivauksen tilanteelle sai syyskuun alussa ProComin järjestämässä Helsinki Ethics -konferenssissa. Tilaisuus kokosi alan toimijoita pohtimaan median, viestinnän ja PR:n eettisiä kysymyksiä. 

Tšekkiläinen vapaa toimittaja Magdalena Sodomkova kertoi puheenvuorossaan pysäyttävästi oman tarinansa kautta, miten median vapaus on kaventunut, kun poliitikot ostavat mediataloja ja valjastavat ne suoraan omien tarkoitusperiensä välineiksi. Sodomkova ehti työskennellä vuosia yhdessä maan suurimmista lehdistä, Mlada fronta DNES:ssä, kunnes hänet ensin siirrettiin tutkivan journalismin sijaan kirjoittamaan ruoasta ja muodista – harmittomista aiheista – ja lopulta hänet painostettiin ulos lehdestä. 

”Demokratian kannalta on erittäin huolestuttavaa, kun mediasta tulee vallan ase”, nykyisin vapaana toimittajana työskentelevä Sodomkova painotti.  

Saman huolen jakoi The Guardianin entinen päätoimittaja, Pulitzer-palkittu Alan Rusbridger, joka teki läpileikkauksen median tilanneeseen Britanniassa. Hänen mukaansa joidenkin brittimedioiden omistajat sekoittavat surutta politiikan ja journalismin ja hyökkäävät median kautta esimerkiksi oikeuslaitosta vastaan oman etunsa vuoksi. Rusbridger näytti otoksia jutuista, joiden tavoitteena on hänen mukaansa tehdä tuomareista yhteiskunnan vihollisia.    

Ruotsin radion pääjohtaja ja toimitusjohtaja Cilla Benkö totesi puolestaan konferenssin kuulijoille, ettei missään voi enää ottaa toimittajien turvallisuutta ja vapautta itsestäänselvyytenä. Kommentin perään onkin hyvä katsoa lähelle: miltä tilanne näyttää Suomessa?

Painostusta, uhkailua ja solvaamista. Kaikkea tätä kohtaavat myös suomalaistoimittajat, paljastaa Tampereen yliopiston tutkija Ilmari Hiltusen ja Åbo Akademin tutkija Aleksi Suurosen tuore tutkimus, joka analysoi laajasti suomalaisten toimittajien kokemuksia ulkoisesta vaikuttamisesta ja vaikuttamisen seurauksista työlle.

Tutkimukseen vastanneista journalisteista 59 prosenttia miehistä ja 62 prosenttia naisista oli saanut vihapostia. Miehistä 19 prosenttia ja naisista 15 prosenttia oli joutunut väkivaltauhkausten kohteeksi vähintään kerran viimeisen kolmen vuoden aikana. Päätoimittajista jopa 77 prosenttia oli saanut vihanilmauksia sisältäviä viestejä ja 23:a prosenttia oli uhattu väkivallalla. Lisäksi 35:tä prosenttia toimittajista oli uhattu oikeustoimilla ja 25:tä prosenttia vahingonkorvausvaatimuksilla vähintään kerran vuodessa. Vastaava oikeudellinen häirintä on erityisen tuttua myös ihmisoikeuspuolustajien kohdalla.

Painostaminen ja vihapuhe ovat luonnollisesti kohteilleen usein hyvinkin ahdistavia, mutta joskus niillä on vaikutuksensa myös itse journalismiin. Kyselyyn osallistuneista toimittajista noin 14 prosenttia kertoi, että he olivat muuttaneet juttujensa sisältöä painostuksen vuoksi. Erilaisia metodeja ja strategioita häirinnän taklaamiseksi käytti tietoisesti 44 prosenttia vastaajista. 

Suomessa median omistajuuteen liittyvät kysymykset ovat jääneet vähemmälle huomiolle, koska täällä ei ole noussut esille omistajien suoraa vallankäyttöä samalla tavalla kuin muualla Euroopassa. Suomalaismedia kuuluu kuitenkin kansainvälisen Media Pluralism Monitor -tutkimuksen mukaan korkeimpaan riskikategoriaan, kun tarkastellaan omistuksen keskittymistä 30:ssä Euroopan maassa. Tämä tarkoittaa, että mediat ovat yhä harvempien käsissä, mikä puolestaan heikentää median moninaisuutta. Kun tutkimuksessa arvioitiin median poliittista riippumattomuutta ja sosiaalista osallisuutta, eli esimerkiksi vähemmistöjen mahdollisuuksia käyttää mediaa tai esiintyä mediassa (access to media), Suomi sijoittuu keskitason riskikategoriaan. Vammaisten henkilöiden mahdollisuudet päästä median pariin katsottiin tutkimuksessa melko hyväksi (alhainen riskitaso), mutta esimerkiksi naisten kohdalla riskit olivat jo keskitasoa. Tämä johtuu esimerkiksi naisten vähäisestä määrästä mediatalojen johtoportaassa ja naispuolisten asiantuntijoiden vähäisestä hyödyntämisestä haastateltavina. 

Jos taas suunnataan katse kotimaan mediasta takaisin koko Eurooppaan, on synkeähköä tilannekuvaa täydennettävä vielä koronapandemian aikana tehdyillä rajoitustoimilla. Poikkeustilanne on antanut joillekin vallanpitäjille hyvän tekosyyn tiukentaa otettaan mediakentästä esimerkiksi säätämällä erityisiä ”valeuutislakeja”. Syyttämällä mediaa valheellisen tiedon levittämisestä viruksesta on voitu määrätä artikkeleja poistettavaksi tai nettisivustoja suljettavaksi. Näin on International Press Institute -järjestön mukaan tehty muun muassa Romaniassa ja Bulgariassa. 

Tässä tilanteessa on erittäin hyvä, että Suomessa hallitusohjelmassa luvataan tukea sananvapautta ja demokratian toimivuutta vahvistamalla median toimintaedellytyksiä ja kansalaisten oikeutta saada tietoa. Myös valtioneuvoston ihmisoikeusselonteon kuulemistilaisuudessa syyskuun alkupuolella oli hyvä kuulla ulkoministeri Pekka Haaviston puheessa, että Suomi on aktiivisesti mukana journalistien turvallisuutta ja mediavapautta edistävissä maaryhmissä kansainvälisillä areenoilla. Toivottavasti nämä tärkeät linjaukset muuttuvat mahdollisimman paljon käytännön toiminnaksi.

Median vapaus ja moninaisuus ovat demokraattisen oikeusvaltion toimivuuden mittareita. Journalismi toisaalta tarvitsee perus- ja ihmisoikeuksia toimiakseen, ja toisaalta se ylläpitää ja valvoo oikeuksien toteutumista. Näistä kummastakin osatekijästä on pidettävä huolta aktiivisesti. Siksi on hyvä välillä pysähtyä hetkeksi katsomaan median tilaa yksittäisiä tapahtumia laajemmin.

Vaikka tilanteen tietää vakavaksi, tarvitaan aina välillä vähän hätkähtämistä.

Susan Villa, asiantuntija, Ihmisoikeuskeskus


Lähteitä

Helsinki Ethics -konferenssi:
https://helsinkiethics2020.com/EN 
 
Council of Europe: Platform to promote the protection of journalism and safety of journalists:
https://www.coe.int/en/web/media-freedom
 
Ilmari Hiltunen & Aleksi Suuronen (2020) Differences Based on Individual- and Organizational-level Factors in Experiences of External Interference among Finnish Journalists:
https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/17512786.2020.1815558
 
Ilmari Hiltunen (2018) Experiences of external interference among Finnish journalists: Prevalence, methods and implications in Nordicom Review 40 (2019):
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/105356/Experiences%20of%20External%20Interference%202019.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Media Pluralism Monitor -tutkimus:
https://cmpf.eui.eu/mpm2020-results/

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Perus- ja ihmisoikeudet kansallisen lapsistrategian perustana

Hallitus on asettanut parlamentaarisen komitean valmistelemaan YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen pohjautuvaa kansallista lapsistrategiaa. Lapsistrategialla on tarkoitus vahvistaa hallinnon ja päätöksenteon lapsenoikeusperustaisuutta. Parlamentaarinen komitea piti ensimmäisen kokouksensa 17.6.

Lapsistrategia toimii lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanon välineenä. Pitkäjänteisen ja kestävän lapsipolitiikan luominen edellyttää sen ankkurointia perus- ja ihmisoikeuksiin ja niiden aktiiviseen toteuttamiseen. Lapsistrategian kannalta on myös olennaista ymmärtää lapsuuden kiinnittyminen aikaan ja paikkaan.

Kansallisen lapsistrategian oikeudellinen perusta -selvitys

YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttää, että sopimusvaltio ryhtyy kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi (4 art.). YK:n lapsen oikeuksien komitea korostaa, että lapsen oikeuksien edistämiseksi sopimusvaltion on toimittava lapsen oikeuksien sopimukseen perustuvan, yhdistävän, kattavan ja oikeusperustaisen kansallisen strategian pohjalta. Strategian vaikuttavuuden turvaamiseksi se on hyväksyttävä hallinnon ylimmällä tasolla ja liitettävä kansalliseen suunnitteluun sekä sisällytettävä kansalliseen budjetointiin.

Lapsistrategian valmistelua varten olemme laatineet sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta selvityksen lapsistrategian oikeudellisesta perustasta. Julkaisussa käymme läpi lapsistrategian oikeudellista ja yhteiskunnallista kontekstia, lapsistrategian kannalta olennaisia perus- ja ihmisoikeusvelvoitteita sekä ihmisoikeuksien kansainvälisten valvontaelinten Suomelle antamia suosituksia.

Lisäksi olemme tarkastelleet valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmaa (VANUPO) lasten ja nuorten perus- ja ihmisoikeuksien toteuttajana. VANUPO:n tarkastelun tarkoituksena on tuoda esille, kuinka jatkossa lapsia ja nuoria koskevia strategioita ja ohjelmia voitaisiin arvioida perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden näkökulmasta. Julkaisussa on myös koonti kansainvälisistä lapsistrategiaesimerkeistä. Se perustuu vuonna 2019 julkaistuun Lapsen aika -raporttiin ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön Itlan vuonna 2019 toteuttamaan selvitykseen.

Perus- ja ihmisoikeudet muodostavat jakamattoman kokonaisuuden ja täydentävät toisiaan

Vaikka lapsen oikeuksien sopimus onkin erityisen merkittävässä roolissa lapsistrategiassa, on tarpeen korostaa myös muiden ihmisoikeussopimusten merkitystä lasten oikeuksien turvaamisessa. Perus- ja ihmisoikeusvelvoitteita on selvityksessämme jäsennetty samalle temaattiselle pohjalle kuin lapsen oikeuksien sopimuksen määräaikaisraportoinnissa. Kutakin temaattisen alueen sopimuskohtaa tarkastellaan paitsi lapsen oikeuksien sopimuksen myös muiden kyseessä olevaan oikeuteen liittyvien perusoikeus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta.

Valitsemallamme lähestymistavalla haluamme korostaa sitä, että perus- ja ihmisoikeuksia on tulkittava kokonaisuutena ja sitä että lapsen perus- ja ihmisoikeudet muodostavat jakamattoman kokonaisuuden, jossa eri oikeudet ovat yhteydessä toisiinsa, riippuvat toisistaan ja vahvistavat toisiaan. Esimerkiksi vammaisten lasten kannalta tärkeässä roolissa on myös vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus, joka sisältää yleisten oikeuksien lisäksi myös lapsia koskevia erityisiä oikeuksia. Muita eri lapsiryhmien kannalta merkittäviä ihmisoikeussopimuksia ovat muun muassa YK:n yleissopimus naisten syrjinnän poistamisesta, rotusyrjinnän poistamista koskeva YK:n yleissopimus sekä Euroopan neuvoston vähemmistöpuitesopimus ja kieliperuskirja.

Lapsistrategian sisältö ja asema yhteiskunnassa 

Olemme hahmotelleet alla olevaan kuvaan lapsistrategian sisältöä ja asemaa yhteiskunnassa. Kuvan ulkokehälle on sijoitettu yksitoista lapsen oikeuksiin liittyvää teema-aluetta. Ne on määritelty ihmisoikeuksien valvontaelinten Suomelle antamien suositusten perusteella. Teema-alueet auttavat jäsentämään ja hahmottamaan Suomea koskevia velvoitteita, joiden toimeenpanoon tulee lapsistrategiatyössä löytää ratkaisuja.




Lapsistrategia on kuviossa asemoitu keskelle, kuvan ytimeen. Samalla strategia kiinnittyy kaikkiin nelikentässä mainittuihin ilmiöihin. Pitkäjänteisen ja kestävän lapsia ja lapsiperheitä koskevan politiikan luominen edellyttää sen ankkurointia perus- ja ihmisoikeuksiin sekä yhteiskunnan perusarvoihin. Nämä yhdessä muodostavat hitaammin muuntuvan ja vahvasti sitovan rakenteen.

Sitovan mutta perus- ja ihmisoikeuksia muuntuvamman rakenteen muodostaa kansallinen lainsäädäntö sekä sen toimeenpano ja sille varatut resurssit. Lapsistrategian toimeenpano edellyttääkin strategiaa tukevaa kansallista lainsäädäntöä ja riittävien voimavarojen osoittamista strategian toimenpiteisiin. Lisäksi strategian toimeenpanossa ja toteuttamisessa tarvitaan ajankohtaista tutkimustietoa ja indikaattoritietoa lasten hyvinvoinnista. Luonnollisesti strategian toimeenpanossa tärkeitä ovat myös lasten ja perheiden kanssa työskentelevien eri alojen ammattilaisten osaaminen, tieto ja kokemus sekä johtamiseen liittyvät erityiskysymykset.

Jotta sekä pitkäjänteisyys että dynaamisuus varmistetaan lapsistrategian täytäntöönpanossa, strategia on tarkoituksenmukaista toteuttaa kaksitasoisena. Varsinaiseen lapsistrategiaan kirjattaisiin pitkän aikavälin tavoitteet ja toimet (esimerkiksi lapsiperheköyhyyden vähentäminen ja toimet yleisellä tasolla). Strategian toimeenpanosuunnitelmaan kirjattaisiin hallituskauden (tai vastaavan lyhyemmän aikavälin) tavoitteet, toimet ja niiden voimavarat (esimerkiksi lapsiperheköyhyyden osalta konkreettiset tavoitteet ja toimet sekä niihin osoitettavat voimavarat). Myös muilla lapsia koskevilla strategioilla ja suunnitelmilla on tärkeä merkitys lapsistrategian toimeenpanossa. 


Koronakriisi haastaa lasten oikeuksien toteutumista

Vaikka lapsistrategiassa korostuu hallituskaudet ylittävä aikajänne, samalla kuitenkin on huolehdittava strategian päivittämisestä ja kyvystä vastata ajankohtaisiin lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien haasteisiin. Esimerkiksi koronaviruspandemia vaikuttaa merkittävällä tavalla lasten oikeuksien toteutumiseen ja sen vaikutukset tulevat monilta osin olemaan pitkäaikaisia. Erityisenä vaarana on, että jo valmiiksi heikommassa asemassa olevien lasten tilanne tulee entisestään huononemaan. Koronaviruspandemian vaikutusten tarkastelu lasten oikeuksien toteutumiseen onkin yksi strategian valmistelun erityiskysymys. Tätä selvitetään erillisestä työryhmässä, jonka työn tuloksia hyödynnetään lapsistrategian valmistelussa.  

Lapsistrategian yhtenä keskeisenä tavoitteena on lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin saaminen säännönmukaiseksi osaksi kaikkea lapsiin liittyvää päätöksentekoa ja toimintaa. Lainvalmistelussa lapsivaikutusten arviointi on ollut vähäistä ja silloinkin, kun arviointia on tehty sen tulokset saatettu jättää huomiotta hallituksen päätöksenteossa (esimerkiksi varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen ja alkoholilain uudistaminen). Myös kuntien päätöksenteossa lapsivaikutusten arviointi on ollut varsin vähäistä ja satunnaista. 

Lasten osallisuuden edistäminen ja esteiden poistaminen on yksi lapsistrategian keskeisiä arvolähtökohtia ja tavoitteita. Useissa tutkimuksissa on esitetty huoli siitä, että mahdollisuus vaikuttaa ei toteudu yhdenvertaisesti eri lapsiryhmien välillä, vaan osa lapsista joutuu kamppailemaan osallistumisoikeuksiensa puolesta muita enemmän. Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ovatkin iso kysymys osallisuusoikeuksien toteutumisessa. Lapsistrategian tarkoituksena on löytää vastauksia siihen, kuinka lasten osallisuutta voidaan tukea varhaislapsuudesta alkaen, jotta lapsilla olisi kehittyvien valmiuksiensa mukaisesti mahdollisuus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon.

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto

Kansallisen lapsistrategian oikeudellinen perusta -julkaisu 
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162242

Kansallisen lapsistrategian valmistelusta
https://stm.fi/lapsistrategia

Esa Iivonen on juristi ja toimii Mannerheimin Lastensuojeluliitossa johtavana asiantuntijana vastuualueenaan lasten oikeuksien edistäminen ja lapsi- ja perhepoliittinen vaikuttaminen. Hän on myös ihmisoikeusvaltuuskunnan varapuheenjohtaja.

Kirsi Pollari on juristi ja toimii erityisasiantuntijana Lastensuojelun Keskusliitossa. Hänen tehtäväalueensa on lapsen oikeudet. Erityisesti hän on perehtynyt vammaisten lasten oikeuksiin ja lasten terveydenhuoltoon liittyviin kysymyksiin.





torstai 20. kesäkuuta 2019

Miten hallitusohjelma lupaa vahvistaa ikääntyneiden oikeuksia?


Vanhuspalveluiden kriisi on ollut otsikoissa pitkin kevättä. Ympärivuorokautisen hoidon laadussa on todettu vakavia puutteita ja kotihoidon kattavuus sekä työolosuhteet ovat heikentyneet. Tarve itsemääräämisoikeutta ja vapauden rajoitustoimenpiteitä koskevalle lainsäädännölle on todettu jo lähes 20 vuotta sitten. Nykyinen kansallinen muistiohjelma päättyy ensi vuonna eikä uudesta ole vielä tietoa.


Uusi hallitus ja sen hallitusohjelma lupaa paljon hyvää. Rinteen hallituksen ohjelmassa on useita ikääntyneisiin ihmisiin liittyviä tavoitteita ja keinoja. Ohjelmassa muun ohella luvataan edistää ikäystävällisyyttä, laatia ikäohjelma, nostaa muistisairauksien ennaltaehkäisy muiden kansansairauksien rinnalle sekä perustaa vanhusasiavaltuutetun tehtävä ja toimisto. Ohjelmassa myös luvataan palauttaa luottamus vanhuspalveluiden laatuun, oikea-aikaisuuteen ja saatavuuteen. Kotihoidon resursseja ja laatua vahvistetaan ja omaishoitoa kehitetään. Lisäksi vanhuspalvelulaki päivitetään ja säädetään hoivahenkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttäjien itsemääräämisoikeutta puolestaan vahvistetaan uudella lainsäädännöllä.

Hallitusohjelman tavoitteiden ja esitettyjen toimenpiteiden on helppo nähdä vahvistavan ikääntyneiden palveluja, hoitoa ja oikeuksia. On ehdottoman tärkeää, että sekä kotihoitoa että ympärivuorokautista hoitoa kehitetään, sillä ovathan puutteet olleet tiedossamme jo pitkään ennen keväistä vanhustenhuollon kriisiä. Tutkimusnäytön mukaan vanhuspalveluiden laatu on monin paikoin huonoa ja lukuisia kehittämisehdotuksia on vuosien varrella esitetty. Nähdäksemme hallitusohjelman tavoitteen vanhuspalveluiden laadun luottamuksen palauttamisesta tulisikin tähdätä selkeästi laadun parantamiseen ja vanhustenhuollon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Tämän osalta myös hallitusohjelmassa mainittua omavalvonnan kehittämistä sekä paikallisen ja valtakunnallisen valvonnan tehostamista on pidettävä kannatettavana. 

Itsemääräämisoikeutta vahvistavaa lainsäädäntöä on valmisteltu jo kahdella aiemmalla hallituskaudella. Syksyllä 2014 aiheesta annettiin hallituksen esitys, joka kuitenkin kariutui hallituksen vaihduttua. Kesällä 2018 nähtiin luonnos hallituksen esitykseksi (uusi asiakas- ja potilaslaki), joka saatuaan runsaasti kritiikkiä   siirrettiin sekin seuraavalle hallituskaudelle.  On siis aika vihdoinkin saattaa itsemääräämisoikeutta vahvistavan ja vapauden rajoitustoimenpiteitä koskevan lainsäädännön valmistelu loppuun. Kun valmistelu on osoittautunut vuosien varrella haasteelliseksi, on aiheellista kysyä, miten uusi hallitus varmistaa lainvalmistelun loppuunsaattamisen? Mitä tämä hallitus aikoo itsemääräämisoikeuslainsäädännön valmistelussa tehdä toisin? Pidämme tärkeänä vanhustenhuollon tutkijoiden ja kokemusasiantuntijoiden (ikääntyneet, omaiset, työntekijät) integroimista valmistelutyöhön ja riittävästi resursoidun toimeenpano-ohjelman laatimista kiinteänä osana hallituksen esitystä.

Ikäohjelman laatimista voidaan pitää varsin kannatettavana ehdotuksena. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, ettei nykyiselle muistiohjelmalle (2012-2020) suunnitella jatkoa. Muistisairaudet eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen eivätkä kaikki muistisairaat ole ikääntyneitä. Mikäli muistiohjelman jatko halutaan kuitenkin integroida osaksi jotain toista vastaavanlaista ohjelmaa, olisi muistisairaiden ihmisten yhdenvertaisten oikeuksien näkökulmasta heidän paikkansa vammaispoliittisissa ohjelmissa YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimuksen hengen mukaisesti. Muistisairaudet kun ovat suurin ikääntyneiden vammaisuutta aiheuttava sairausryhmä.

Samalla voimme todeta, että hallitusohjelmassa mainitun lupauksen vammaisten ihmisten yksilöllisten tarpeiden paremmasta huomioon ottamisesta osana vammaispalvelulain uudistusta tulisi tosiasiallisesti huomioida kaikki vammaryhmät; myös ikääntyneet vammaiset ja muistisairaat ihmiset neurologisesti vammaisina. On aika lopettaa eri vammaryhmien eriarvoinen kohtelu vammaispalveluissa. Tätä tukee myös hallitusohjelman tavoite yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja oikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen vahvistumisesta, jonka yhtenä keinona mainitaan vanhusten ja vammaisten ihmisten tietoisuuden vahvistaminen omista oikeuksistaan ja niiden tosiasiallisen toteutumisen tukeminen.

Kannatamme myös vanhusasiavaltuutetun tehtävän ja toimiston perustamista yhtenä keinona edistää ikääntyvien ihmisten oikeuksien toteutumista. Vanhusasiavaltuutetun tehtävän perustamisen ei kuitenkaan tulisi vähentää edellisellä hallituskaudella myönnettyjä resursseja Ihmisoikeuskeskukselle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. On tärkeää, että ikääntyvien ihmisten perus- ja ihmisoikeudet sekä oikeusturvan toteutuminen ovat jatkossakin näiden eri toimijoiden painopistealueita.

Hallitusohjelmassa luvattu vanhuspalvelulain päivittäminen antaa mahdollisuuden hoivahenkilöstön vähimmäismitoituksen säätämisen lisäksi tarttua vanhuspalvelulain laajempaan uudistukseen. Vaikka nykyisen vanhuspalvelulain symbolista merkitystä vanhustenhuollolle ei voi vähätellä, on todettava lain olevan nykyisellään lähinnä osa normitulvaa. Laki ei juurikaan sisällä mitään sellaista, mistä ei olisi säännöksiä muussa lainsäädännössä. Ikääntyneiden henkilöiden terveyspalvelut ja niiden sisältö määräytyvät pääosin terveydenhuoltolain mukaisesti ja sosiaalipalveluista ja niiden sisällöstä säädetään sosiaalihuoltolaissa. Lisäksi on huomioitava, että vanhuspalvelulain uudistamisen työryhmissä, jotka asetettiin jo aiemmin keväällä, ei juuri ole vanhuspalveluiden tutkijoita tai kokemusasiantuntijoita. Tämä olisi syytä korjata.

Kaiken kaikkiaan hallitusohjelma tarjoaa oivalliset raamit vanhustenhuollon kehittämiselle. Hallitusohjelmassa todetaankin, ettei ”yhdenkään ihmisen pidä pelätä vanhenemista”. Tämän tulisi olla minimitavoite kaikelle vanhustenhuollon kehittämistyölle. Jäämme toiveikkaina odottamaan hallituksen tosiasiallisia toimenpiteitä.


Henna Nikumaa ja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

Kirjoittajat toimivat tutkijoina Hyvinvointioikeuden instituutissa Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Nikumaa on vanhuusoikeuden yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija. Mäki-Petäjä-Leinonen on vanhuusoikeuden yliopistonlehtori ja instituutin johtaja.


Lähteet:

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta.

Koivuranta, Eeva. 2001. Perusteltuja rajoituksia vai huonoa kohtelua. Selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon pakotteista. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistio 2001:33.

Kröger, Teppo, Van Aerschot, Lina & Mathew Puthenparambil, Jiby. 2019. Ikääntyneiden hoivaköyhyys. Yhteiskuntapolitiikka 84 (2), 124–134. 

Kröger, Teppo, Van Aerschot, Lina & Mathew Puthenparambil, Jiby. 2018. Hoivatyö muutoksessa. Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, YFI-julkaisuja 6.

Murto, Jukka & Sainio, Päivi & Pentala, Oona & Kos-kela, Timo & Luoma, Minna-Liisa & Koponen, Päivikki & Kaikkonen, Risto & Koskinen, Seppo. 2016. Vanhuspalvelulain vaikutukset ikääntyneen väestön toimintakykyyn ja koettuun palvelutarpeeseen: seurantaosoittimet. Verkkojulkaisu: www.terveytemme.fi/ath/vanhuspalvelulaki 

Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna. 2018. Vanhuspalvelulaki – osa normitulvaa? Elämää kuoleman äärellä -blogi. Julkaistu 23.10.2018. https://blogs.helsinki.fi/elamaa-kuoleman-aarella/2018/10/23/vanhuspalvelulaki-osa-normitulvaa/