Nuorista, oikeuksista ja nuorten oikeuksista – sillanrakentajana ihmisoikeuksien ja nuoruuden välillä

 

Ihmisoikeuskeskuksen Nuorten asiantuntijoiden ohjelman tavoitteena on tuoda nuorten ääntä ihmisoikeuskeskusteluun, käsitellä nuoria koskevia ja nuoria kiinnostavia ihmisoikeuskysymyksiä ja toimia sillanrakentajana nuorten ja ihmisoikeuksien välillä. Mutta mitä tämä tarkoittaa, ja miksi siltoja tarvitaan? Minne nuorten ääni on hukkunut? Blogissa nuorempi asiantuntija Elsa Korkman tarkastelee nuoruutta ja ihmisoikeuksia.

Miksi me nuoret emme kuulu emmekä näy ihmisoikeuskentällä?

Tuoreimmassa nuorisobarometrissa nuorilta kysyttiin, mitkä ovat sellaisia asioita, joiden säilyttäminen on tärkeää keinolla millä hyvänsä. Kaikista tärkeimmäksi muodostuivat ihmisoikeudet, joiden säilyttämistä 97 prosenttia nuorista piti erittäin tai melko tärkeänä.[1] Tulos heijastelee aiempia tutkimuksia ja selvityksiä. Nuoria todella kiinnostavat ihmisoikeudet.[2]

Nuoret ottavat nykyään vahvasti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pyrkivät vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Ihmisoikeuskeskustelussa nuoret aikuiset eivät kuitenkaan juurikaan kuulu tai saa tilaa. Kyseessä on kummallinen ristiriita ottaen huomioon, että ihmisoikeudet kyllä kiinnostavat nuoria ja nuoret ovat onnistuneet saamaan äänensä kuuluviin varsin hyvin monissa muissa meitä kiinnostavissa teemoissa, kuten ilmastokeskusteluissa. Kun nuoret eivät ihmisoikeuskeskusteluissa kuulu, ovat heille tärkeät ihmisoikeuskysymykset vaarassa jäädä marginaaliin.

Nuoren näkökulman puuttuminen ihmisoikeuskeskustelussa heijastuu myös siihen, miten nuoret nähdään oikeuksien haltijoina. Ihmisoikeustyössä on tyypillistä tarkastella oikeuksia sekä yleisellä tasolla – siis oikeuksina, jotka koskevat kaikkia kaikkialla – että oikeuksina, jotka näyttäytyvät eri ryhmien elämissä hieman eri tavalla. Nuoria ei kuitenkaan tunnisteta omaksi erityisryhmäkseen ihmisoikeuskielessä. Nuorille aikuisille – eli 18–29-vuotiaille – ei ole omaa ihmisoikeussopimusta, heidät huomioidaan laissa muutenkin harvoissa kohdin, ja harva ihmisoikeustoimija kiinnittää erityistä huomiota tai kokee erityistä omistajuutta nuorten aikuisten ihmisoikeuksien puolustamisesta.

Vaikuttaakin siltä, että nuoret aikuiset ovat joutuneet ihmisoikeuskentällä väliinputoajan asemaan. Heitä koskevat samat ihmisoikeudet kuin kaikkia muitakin, mutta juuri kukaan ei erityisesti tarkastele sitä, mitä ihmisoikeudet merkitsevät nuoruudessa. Tämä on hätkähdyttävää ottaen huomioon, että nuoria aikuisia on Suomessa yli 700,000.[3] Kyse on siis hyvin suuresta määrästä ihmisiä, joiden kokemuksia ei tarkastella ihmisoikeusnäkökulmasta.

Mistä asema väliinputoajana johtuu?

Osittain hiljaisuus nuorten oikeuksiin liittyen johtuu oikeudellisista rakenteista. Lapsen oikeuksien sopimus suojaa lasta ja nuorta siihen asti, että tämä täyttää 18 vuotta: lapsen etu otetaan ensisijaisena huomioon häntä koskevissa ratkaisuissa, lasta kuullaan hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti, ja hänen oikeutensa turvaamista seuraa kansainvälinen ihmisoikeusvalvontaelin, lapsen oikeuksien komitea. Lapsen oikeuksien sopimus on lasten kanssa työskentelevien parissa varsin tuttu, ja sitä opetetaan kouluissa myös lapsille. Sopimus ohjaa myös politiikkaa: esimerkiksi kansallisen lapsistrategian pohjana on lapsen oikeuksien sopimus.[4] Vaikka lapsia koskevatkin myös kaikki yleiset ihmisoikeussopimukset, on erityisesti lasten aseman turvaamiseksi laadittu sopimus helpommin lähestyttävä lapsille ja lasten parissa työskenteleville, koska siinä tarkastellaan ihmisoikeuksien asemaa juuri lapsuudessa.

Kun nuori täyttää 18 vuotta, muuttuu hänen asemansa olennaisesti. Oikeudellisesta näkökulmasta hän kasvaa päivässä lapsesta aikuiseksi. Lapsen oikeuksien sopimus lakkaa vaikuttamasta, ja nuori aikuinen saa samat oikeudet ja velvollisuudet kuin kuka tahansa muu aikuinen. 29-vuotiaaksi asti häntä koskee kyllä nuorisolaki, mutta koska kyseessä on niin kutsuttu puitelaki – eli laki, joka ei aseta erityisiä oikeuksia tai velvollisuuksia ihmisille – ei tämä nuoruuden määritelmä tuo nuorelle aikuiselle suojaa tai oikeuksia. Tällaisia oikeuksia ei nouse myöskään kansainvälisesti, sillä nuorille ei ole laadittu omaa ihmisoikeussopimusta toisin kuin lapsille. Nuoret aikuiset ovat siten kaikin tavoin aikuisen asemassa. Oikeudellisesti nuoruutta ei lähestulkoon ole olemassa.

Voi kysyä, onko sillä väliä, että nuoria ei huomioida erityisesti ihmisoikeusinstrumenteissa. Ihmisoikeudethan koskevat kaikkia, siis myös nuoria. En katso itsekään, että asia ratkeaisi omalla valtuutetulla tai ihmisoikeussopimuksella.

Jos missään ei tarkastella sitä, mitä ihmisoikeudet tyypillisesti tarkoittavat nuorten elämässä, niistä ei myöskään synny ymmärrystä. Ihmisoikeusinstrumenteissa käytetty kieli on varsin avointa ja yleisluontoista, ja vaatii tulkintaa. Pelkkä ylätason ihmisoikeustarkastelu ei ole riittävää, jos nuorella on käytännönläheisiä kysymyksiä omasta elämästään ja kokemuksistaan.[5] Tarvitsemme lisää tulkintaa ihmisoikeuksista nuorten elämässä.

Tämän seurauksena ihmisoikeuksia ei tunnisteta nuorten elämässä ja kokemuksissa. Ihmisoikeudet voivat tuntua etäisiltä nuorille tai nuorten parissa työskenteleville. Niitä ei koeta omaa elämää välittömästi koskeviksi. Myöskään ihmisoikeuskentälle ei välity tietoa ja ymmärrystä siitä, mitä ihmisoikeudet merkitsevät nuoruudessa.

Mitä ovat nuorten oikeudet?

Mitä ihmisoikeusherkkiä asioita nuoruuteen siis liittyy? Moni oikeus heijastuu nuorten aikuisten elämään eri tavalla kuin muissa elämänkaaren vaiheissa. Esimerkiksi Itsenäistyminen on elämänvaiheena erityisen ihmisoikeusherkkä. Silloin nuori irtaantuu omasta lapsuuden elinpiiristään, muttei välttämättä löydä heti omaa paikkaansa. Samalla suomalaisessa yhteiskunnassa korostuu itse pärjäämisen eetos sen sijaan että painotettaisiin nuoren oikeutta tukeen elämänvaiheesta toiseen siirtyessä.[6] Tällaiseen tukeen nuorella on kuitenkin oikeus.

Itsenäistyessä nuori muuttaa usein pois vanhempiensa luota. Joskus uutta kotia ei löydy, ja nuoresta tulee asunnoton.[7] Sekä perustuslaki että YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva sopimus (TSS-sopimus) turvaavat kuitenkin oikeuden sopivaan asuntoon (perustuslaki 19 § 4 momentti, TSS-sopimus 11 artikla). Nuorilla asunnottomilla on oikeus parempaan kuin kavereiden sohvilla punkkaamiseen.

Perustuslaki ja TSS-sopimus turvaavat myös riittävän toimeentulon ja elintason. Itsenäistyminen on kuitenkin myös usein muutenkin taloudellisesti epävarmaa ja nuorten asema työmarkkinoilla verrattain heikko, ja monet joutuvatkin turvautumaan sosiaaliturvaan. Sosiaaliturvan taso on kuitenkin kansainvälisten ihmisoikeusvalvontaelinten suositusten mukaan riittämätön.[8] Tämä ihmisoikeusongelma vaikuttaa erityisesti nuorten elämään: kun koronapandemia iski Suomeen, joutuivat etenkin nuoret 20–24-vuotiaat naiset turvautumaan työmarkkinatukiin.[9]

Nuorten kohdalla on kannettu huolta muuta väestöä yleisemmistä mielenterveysongelmista. Suuri osa mielenterveyshäiriöistä puhkeaa nimenomaan nuoruudessa.[10] Myös mielenterveyskysymykset ovat ihmisoikeuskysymyksiä, sillä TSS-sopimuksessa turvataan oikeus parhaaseen saavutettavissa olevaan ruumiin- ja mielen terveyteen (12 artikla).

Nuorten terveyttä ja hyvinvointia vaarantaa lisäksi ilmastokriisi. Vaikka ilmastonmuutos uhkaa ihmisoikeuksien toteutumista jo nyt, on sillä erityistä vaikutusta nuoriin ja meidän tulevaisuuteemme, sillä joudumme kohtaamaan ilmastonmuutoksen yhä vakavammat vaikutukset tulevaisuudessa. Nuoret ovat Euroopassa valittaneetkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen siitä, että valtiot riittämättömillä ilmastotoimillaan loukkaavat nuorten ja tulevien sukupolvien oikeutta elämään.[11]

Myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymykset heijastuvat nuorten elämässä erityisellä tavalla. Esimerkiksi seksuaalisen väkivallan uhrit ovat usein nuoria naisia.[12] Lisäksi monet nuorille mahdollisesti vaikeat itsenäistymisen tilanteet, kuten asunnon löytäminen, ovat usein vielä vaikeampia nuorille, jotka kokevat syrjintää esimerkiksi ihonvärin, sukupuolen tai seksuaalisuuden perusteella. Nuoriin kohdistuva häirintä, syrjintä tai rasismi voi myös olla erilaista luonteeltaan kuin muiden ikäryhmien kohdalla.

Monet näistä nuorten oikeuksien kannalta olennaisista kysymyksistä on aktiivisen yhteiskunnallisen keskustelun kohteena jo nykyisin. Niistä puhutaan kuitenkin harvoin nimenomaan ihmisoikeuskysymyksinä ja oikeusperustaisesti. Kun nuorten elämää ei tarkastella ihmisoikeusnäkökulmasta, ei nuorten kohtaamia ihmisoikeusloukkauksia tunnisteta. Tässä on ihmisoikeuskentällä vielä töitä tehtävänä.

Siltojen rakentajana nuorisokentän ja ihmisoikeuskentän välillä

Hiljaisuus nuoruuden ihmisoikeuskysymyksistä johtunee siitä, että nuoret, nuorisotoimijat ja ihmisoikeustoimijat harvoin keskustelevat keskenään. Yhteistä ymmärrystä siitä, mitä nuoruudessa tapahtuu ja mitä tämä ihmisoikeuskielellä merkitsee, ei synny.

Saadaksemme yhteisen käsityksen nuoruudesta ja ihmisoikeuksista ihmisoikeuskentällä on huomioitava nuoret paremmin. Nuorten ääni ei kuulu ihmisoikeuskeskustelussa, jos nuoria ei kutsuta niihin pöytiin, joissa ihmisoikeuskeskustelua käydään.

Ihmisoikeuskeskus haluaa olla osa sitä muutosta, jota tarvitaan, jotta nuoret saadaan ihmisoikeuskeskusteluun mukaan. Tätä varten keskukseen on perustettu Nuorten asiantuntijoiden ohjelma. Sen tarkoituksena on lisätä nuorten ihmisoikeusnäkökulmaa Ihmisoikeuskeskuksen toiminnassa sekä vahvistaa nuorten ääntä yleisessä ihmisoikeuskeskustelussa.

Me ohjelman nuoret asiantuntijat olemme myös itse nuoria, ja haluamme kerätä yhteen lisää nuoria keskustelemaan yhdessä siitä, miten ihmisoikeuksia tulisi edistää, sekä tuoda näitä näkökulmia vahvemmin ihmisoikeuskentälle. Unelmamme on, että pystymme ohjelman myötä toimimaan siltana eri kenttien välillä.

Siltojen rakentaminen edellyttää kuitenkin muutakin kuin vain nuorten kuuntelemista.  Pitää tarkastella sitä, kuinka saavutettavaa ja avointa ihmisoikeuskeskustelu on. Tätä keskustelua hallitsevat ihmisoikeusjuristit, ihmisoikeusasiantuntijat, ihmisoikeustoimijat, ihmisoikeusinstituutiot sekä muut ihmisoikeusalukkeet. Keskustelua käydään kirjainlyhenteillä ja pykäläviidakoissa. Tälle on joskus perusteet, mutta usein seurauksena on, että ihmisoikeudet jäävät pienen piirin puolustettavaksi.

Tämä on sääli, sillä ihmisoikeudet koskevat kaikkia ihmisiä, ja erityisen tärkeää on huomioida ne, joiden ääntä ei keskusteluissa kuulla. Ihmisoikeuksilla on potentiaali luoda muutosta, antaa voimaa ja ihmisten vaatimuksille oikeutettua pohjaa.

Jotta ihmisoikeudet voivat saavuttaa potentiaalinsa, tulee ihmisoikeustoimijoiden myös osata viestiä ja vastaanottaa sellaisia viestejä, jotka eivät edellytä ihmisoikeusjargoniin syvällistä perehtymistä tai kaikkien relevanttien sopimusten ja artiklojen ulkoa osaamista. Nuoret vastaanottava ihmisoikeuskenttä on ennakkoluuloton ja avoin myös sille, että ihmisoikeuksia voi edistää monella tapaa.

Jos nuoret eivät ihmisoikeuskentällä kuulu, voi kysyä, osaako ihmisoikeuskenttä kuunnella.

[1] Tomi Kiilakoski (toim.), Kestävää tekoa. Nuorisobarometri 2021 (2022)

[2] Päivi Honkatukia, Jenni Kallio, Miia Lähde ja Jenni Mölkänen, Omana itsenä osa yhteiskuntaa - Itsenäistyvät nuoret aikuiset kansalaisina (2020)

[3] SPR, Itsenäistyvät nuoret osaksi yhteiskuntaa

[4] Sosiaali- ja terveysministeriö, Kansallinen lapsistrategia (2021)

[5] Leena Lestinen, Ulla Kiviniemi ja Marjo Autio-Hiltunen, Nuorten suomalaisuus on avointa ja kansainvälistä liikkuvuuden maailmassa (2017)

[6] Leena Suurpää, Jokaisella nuorella oltava oikeus itsenäistyä turvallisesti (2019)

[7] Jenni Mäki, Raportti nuorten asunnottomuusilmiötä kartoittavasta kyselystä (2019)

[8] Helsinge GSE Tilannehuone, Kela-etuuksiin kohdistuva paine koronakriisissä (2020)

[9] Valtioneuvosto, Suomelle suosituksia taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumisesta (2021)

[10] Sosiaali- ja terveysministeriö, Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030 (2020)

[11] Pauli Rautiainen, Portugalilaiset lapset ja nuoret haastoivat Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ilmastonmuutoksen vastaisten toimien laiminlyönneistä (2020)

[12] UN Women, Naisiin kohdistuva väkivalta on musertavan laaja ihmisoikeusloukkaus: maailmassa joka kolmas nainen kärsii väkivallasta (2021)

Korruptio on uhka ihmisoikeuksille

Tänään vietetään kansainvälistä korruptionvastaista päivää. Se antaakin aihetta pohdintaan.

Korruptio - yhteiskunnan sairaus

Korruptiota kutsutaan usein yhteiskunnan sairaudeksi, sillä se rapauttaa oikeusvaltiota, hidastaa taloudellista kehitystä ja vaikuttaa monien ihmisoikeuksien toteutumiseen. Korruption synnyttämä luottamuspula heikentää demokratian toteutumista ja antaa tilaa ääri-ilmiöille ja -toiminnalle.

Korruptio esiintyy harvoin omana rikosnimikkeenään, eikä siitä ole kansainvälistä oikeudellista määritelmää. Transparency Internationalin määritelmän mukaan korruptiolla tarkoitetaan vaikutusvallan väärinkäyttöä (oman) edun tavoittelemiseksi. Tämä yleisesti käytetty määritelmä jaetaan lisäksi näkyvään katutason korruptioon ja näkymättömään, korkean tason rakenteelliseen korruptioon. 

Korruptio ihmisoikeusongelmana

YK:ssa, Euroopan neuvostossa, Euroopan unionissa ja OECD:ssä on laadittu oikeudellisesti sitovia sopimuksia sekä useita toimintoja korruption kitkemiseksi. Näissä rakenteissa korruptio pidetään ensisijaisesti taloudellisena ongelmana, johon puututaan rikosoikeudellisin keinoin. Tämä ei anna riittävää näkökulmaa korruption kaikista vaikutuksista yhteiskuntaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin jo monien vuosien ajan eri päätöksissään todennut, että korruptio vaikuttaa useiden ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Viimeisten vuosien aikana on vahvistunut käsitys siitä, että korruptio on ihmisoikeusongelma ja tulisi käsitellä myös sellaisena. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu on peräänkuuluttanut korruption torjunnassa ihmisoikeuslähtökohtaa (human rights-based approach, HRBA), joka voisi täydentää korruptiolle omaksuttua rikosoikeudellista lähestymistapaa. Rikosoikeudellinen lähestymistapa lähtee siitä, että valtio on kärsinyt yksilön harjoittamasta korruptiosta, kun taas ihmisoikeuslähestymistavan lähtökohtana on, että valtio on aiheuttanut vahinkoa laiminlyömällä korruptiota vastaan suojelemista koskevaa velvoitettaan.

Suomi- korruptiosta vapaa vyöhyke?

Transparency Internationalin CPI-indeksin mukaan Suomi kuuluu maailman vähiten korruptoituneisiin maihin. Katutason korruption, kuten lahjonnan esiintyvyys onkin Suomessa vähäistä tai miltei olematonta. Suomi ei kuitenkaan ole täysin korruptiosta vapaa, meillä korruptio on rakenteellista ja vaikeammin havaittavaa piilokorruptiota. Sen ilmenemismuodot liittyvät useimmiten elinkeinoelämän ja viranomaisten toimintaan. Lisäksi korruptiota esiintyy osana muuta talousrikollisuutta sekä oikeudettomien etuuksien antamisena ja ottamisena, hyvä veli -verkostoina, eturistiriitoina ja suosimisena. Se ilmenee myös epäeettisenä päätösten valmisteluna muodollisten päätöksentekorakenteiden ulkopuolella.

Useimmiten Suomessa on pyritty tutkimaan korruption esiintyvyyttä ja siihen liittyvää riskiä ja riskienhallintaa, mutta analyysi korruptoituneiden käytäntöjen vaikutuksesta ihmisoikeuksien toteutumiseen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Riskinä kuitenkin on, että Suomeen juurtunutta ”maan tapaa” aletaan kokea väestötasolla instituutioita ja demokratiaa rapauttavana ilmiönä. Se vaikuttaa kansalaisten luottamukseen ja voi horjuttaa suomalaista luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa. Tähän liittyviä havaintoja ja analyyseja löytyy jo yhä useimmista maista. Siksi Suomessa on perusteltua pohtia korruptioon liittyviä asioita myös ihmisoikeusnäkökulmasta.

Korruptio uhka ihmisoikeuksille Suomessakin

Mitkä ihmisoikeudet sitten saattaisivat olla uhattuina korruption seurauksena Suomessa? Ainakin kolmella osa-alueella Suomessa esiintyvällä korruptiolla voi olla vaikutuksia ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Hyvä hallinto

Ensimmäinen uhka liittyy hyvään hallintoon, joka sekään ei itsessään ole selkeästi määritelty ihmisoikeus. Hyvä hallinto kuitenkin sisältyy periaatteena useisiin kansainvälisiin sopimuksiin. EU:n perusoikeuskirja määrittelee hyvän hallinnon perusoikeudeksi. Venetsian toimikunnan selvityksen mukaan hyvä hallinto edellyttää riippumattomuutta, oikeudenmukaisuutta, käsittelyn päättämistä kohtuullisessa ajassa, oikeudellista varmuutta, suhteellisuutta ja yhdenvertaisuutta, oikeutta tulla kuulluksi, tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Siihen soveltuu ainakin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla. Hyvä hallinto tulisi siis nähdä valtion velvollisuutena järjestää toimintansa julkisen edun hyväksi, eräänlaisena normien normina, joka ohjaa valtioita ihmisoikeusvelvoitteidensa soveltamisessa. Kansalaisten oikeus hyvään hallintoon voisi siten tarkoittaa, että kansalaisilla on oikeus tulla hallituiksi tavalla, joka edistää heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista.

Tämän mukaan korruptoituneisiin käytäntöihin ja maan tapaan perustuvan julkisen vallan päätöksenteon voisi katsoa loukkaavan kansalaisten oikeutta hyvään hallintoon. On esimerkiksi perusteltua kysyä voivatko päättäjät Suomessa olla sekä kunta-, maakunta- että valtakunnan päättäjiä ilman, että roolit menevät sekaisin, tai ilman että yhden tehtävän hoitamisessa saadut tiedot vaikuttavat toista tehtävää koskevaan päätöksentekoon. Riskinä voisi olla, että oman kunnan etua koskeva päätöksenteko menee alueellisen päätöksenteon edelle, jolloin maakuntien kaikkien asukkaiden yhdenvertaisuus saattaa olla uhattuna. Korruption vaikutuksia hyvään hallintoon tulisi siksi tutkia enemmän.

Yritystoiminta

Toinen ihmisoikeusriski liittyy yritystoimintaan. YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa ohjaavissa periaatteissa todetaan, että yrityksien pitää kunnioittaa ihmisoikeuksia riippumatta valtion halusta tai valmiuksista täyttää omat ihmisoikeusvelvoitteensa. Yritysten monikansallistumisen seurauksena yhtiöillä voi olla elinkeinotoimintaa, tuotantoa tai alkutuotantoa maissa, joissa on paljon korruptiota. Yritysten ulkomailla tapahtuvilla korruptoivilla toiminnoilla ei välttämättä ole vaikutuksia ihmisoikeuksiin Suomessa, mutta saattavat vaikuttaa hyvinkin paljon paikallisten ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Yksityisen ja julkisen puolen lahjusrikoksia pidetään yleensä erillään kansallisessa lainsäädännössä ja kansainvälisessä oikeudessa. Kuitenkin Suomen tilanteessa, jossa julkinen ja yksityinen sektori lähentyvät toisiaan, ja julkisen sektorin palveluja yhä useammin ulkoistetaan tai kuntapalveluita yhtiöitetään, kahden eri sektorin erillisestä lainsäädännöstä voi muodostua ongelmia. Osakeyhtiöissä tuotetut kuntapalvelut eivät aina kuulu julkisuuslain tai hallintolain piiriin, mikä on merkittävä korruptioriski ja heikentää ennalta ehkäisyn edellyttämää läpinäkyvyyttä. Valtioneuvoston korruptionvastaisessa strategiassa on tarkoitus selvittää julkisen ja yksityisen puolen lahjusrikoksia koskevan lainsäädännön yhdistämistä Ruotsin tapaan. Se voisi pienentää ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyviä riskejä.

Ilmoittajien suojelu

Kolmas riski liittyy ilmoittajien suojeluun. Koska Suomessa ei ole vielä varsinaista korruptiota koskevaa ilmoituskanavaa, korruptiotapaukset tulevat usein ilmi tutkivien toimittajien tai ns. ilmoittajien toimesta. Viime vuosien toimittajien murhat Euroopassa ja muut toimittajia ja ihmisoikeuspuolustajia vastaan kohdistetut hyökkäykset ovat osoittaneet ilmoittajien suojelun merkityksen ja korostaneet, että valtioiden on kyettävä suojelemaan myös yhteiskunnan vääryyksiä osoittavien ihmisten ihmisoikeuksia. Suomessa valmistellaan parhaillaan ilmoittajien suojelua koskevaa lakia EU:n ilmoittajansuojeludirektiivin mukaisesti. Siinä ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta tärkeintä on se, että ilmoitus voidaan tehdä ehdottoman anonyymisti ja turvallisesti.

Ihmisoikeusjärjestelmä velvoittaa valtioita suojelemaan kansalaisiaan tällaisia hyökkäyksiä vastaan. Siksi on tärkeää ymmärtää kaikki ne tavat, joiden myötä korruptiosta voi muodostua uhka ihmisoikeuksien toteutumiselle. Aihe edellyttää ehdottomasti jatkotutkimusta myös Suomessa.

Maria Fagerholm on syksyllä 2021 ollut vaihdossa Ihmisoikeuskeskuksessa Eduskunnan kansainvälisen asiantuntijan tehtävistä ja on mm. selvittänyt korruption ja ihmisoikeuksien välistä suhdetta.

Lähteitä

Oikeusministeriön korruptionvastainen työ

Aika on ehtymätön luonnonvara, vai miten se nyt menikään?

Tulevaisuudenkin talvet voisivat näyttää tältä!

Olen huomannut päässeeni siihen ikään, jossa tarinan voi aloittaa sanoilla ”kun minä olin lapsi…”.  Kun minä olin lapsi, kahlasin eräänä pyhäinpäivänä lantiooni asti ylettyvässä lumihangessa keskisuomalaisessa metsässä. Nykyään huomaan lumen tulevan yhä myöhemmin ja myöhemmin, jos ollenkaan. Ilmasto on aina muuttunut, mutta nyt tahti on liian nopea. Eikä lapsuudestani ole kovinkaan pitkä aika.

Miksi ilmastonmuutoksen yhteydessä tulee puhua myös ihmisoikeuksista?

Ilmastonmuutos ja ihmisoikeudet liittyvät tiukasti toisiinsa. Kovenevat helteet, kuivuus ja biodiversiteetin köyhtyminen vaikuttavat suoraan muun muassa oikeuteen elämään, ruokaan ja veteen. Elinympäristöjen nopeat ja arvaamattomat muutokset vaikuttavat esimerkiksi oikeuteen omaan kulttuuriin, oikeuteen työhön ja elinkeinovapauteen sekä itsemääräämisoikeuteen. Ilmastonmuutoksen vaikutukset kohtelevat ihmisiä eriarvoisesti esimerkiksi sosioekonomisen aseman, maantieteellisen sijainnin, iän tai sukupuolen perusteella.

YK:n ihmisoikeuksien ja ympäristön erityisraportoijan mukaan ilmastonmuutos lisää köyhyyttä, konflikteja, ja luonnonresurssien ehtymistä sekä heikentää elintarviketurvallisuutta. Nämä ilmiöt heikentävät yleisesti ihmisoikeuksien toteutumista. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt erityisesti haavoittuvien ryhmien ihmisoikeuksiin, esimerkiksi alkuperäiskansojen elinkeinojen harjoittamiseen ja kulttuurin ylläpitämiseen. Tulevien sukupolvien oikeudet ovat vaarassa kestämättömän luonnonvarojen käyttämisen takia. Tässä vain pintaraapaisu tavoista, joilla ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen.

YK:n ihmisoikeusneuvosto tunnusti vasta lokakuussa 2021 ensimmäistä kertaa ihmisoikeudeksi oikeuden puhtaaseen, terveelliseen ja kestävään ympäristöön. Oikeuden tunnustaminen on ollut kivikkoinen tie, tälläkin kertaa neljä neuvoston jäsenmaata pidättäytyi äänestämisestä. Tunnustus näyttää kuitenkin globaalia esimerkkiä siitä, että ilmastonmuutos ja ihmisoikeudet ovat kytköksissä toisiinsa.

Säätely ja ilmasto-oikeudenkäynnit vaikuttamistapana

YK:n ilmastonsuojelun puitesopimus (UNFCCC) tuli voimaan vuonna 1992. Se on ensimmäinen monenkeskinen kansainvälinen sopimus, joka vaatii osapuoliltaan kasvihuonekaasujen päästövähennyksiä. UNFCCC:n mukainen ilmastokokous on järjestetty lähes vuosittain sopimuksen voimaantulon jälkeen. Ilmastokokouksista tunnetuin lienee Pariisin ilmastokokous, jossa osapuolet sopivat ns. Pariisin sopimuksella yrittävänsä rajoittaa maapallon lämpenemisen alle 2 asteen nousuun, tavoitteena pysäyttää lämpeneminen 1,5 asteen nousuun. Sopimuksen on ratifioinut 197 maata. Pariisin sopimus vaatii osapuoliltaan kunnianhimoisia päästövähennystavoitteita, jotka tulee päivittää viiden vuoden välein entistä kunnianhimoisemmiksi. Sopimuksen nurja puoli on se, että päästötavoitteet eivät ole sitovia, eikä sopimus luo valvontamekanismia, joka voisi saattaa tavoitteistaan luistavia osapuolia vastuuseen. Niinpä sopimus ei mahdollista valtioiden ilmastotoimipäätösten, tai niiden puutteen, viemistä valvontamekanismeihin tai tuomioistuimiin. Valtioille ei näin ollen voida langettaa rangaistusta puutteellisista toimista.

Tässä astuvat kuvaan kansainväliset ja alueelliset ihmisoikeussopimukset.

Suurin osa maailman maista on ainakin jonkun ihmisoikeussopimuksen osapuoli. Suomi on tällä hetkellä osapuoli 15 sopimuksessa. Kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla on ko. sopimuksen perustamia valvontamekanismeja, joiden kautta sopimuksia rikkovia osapuolia voi saattaa vastuuseen rikkomuksistaan. Kuitenkin suurin osa näistä valvontamekanismeista tuottaa valtiolle vain suosituksia, eikä pysty velvoittamaan valtioita muuttamaan toimintaansa esimerkiksi korvauksien maksun uhalla. Poikkeuksena tästä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT).

Euroopan ihmisoikeussopimusta rikkovaa valtiota vastaan voidaan tehdä valitus EIT:een, joka on ainoa kansainvälinen valvontaelin, joka voi määrätä korvauksia maksettavaksi. Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimus ei suoraan sisällä oikeutta terveelliseen ympäristöön tai ilmastoon, on siellä ratkaistu monia niihin liittyviä valituksi. EIT:n käsittelyssä on parhaillaankin kaksi ilmasto-oikeudenkäyntiä, joiden mukaan valtioiden ilmastotoimien riittämättömyys uhkaa muun muassa oikeutta elämään. Myös Suomi on vastaajana tapauksessa, jossa kuusi portugalilaista nuorta valitti 33 eurooppalaista maata vastaan niiden ilmastotoimien riittämättömyyden vuoksi. Tapaus on tärkeä monesta syystä. EIT joutuu esimerkiksi ratkaisemaan sen, voiko valituksen käsitellä, vaikka tapauksessa ei ole nimettyä uhria eikä asiaa ole käsitelty näiden maiden kansallisissa oikeusistuimissa.

Suomi on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Suomen päästövähennyksistä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta säädetään ilmastolailla, jota uudistetaan parhaillaan. Lakiehdotukseen on kuitenkin jäänyt puutteita. Esimerkiksi valtion ja kunnallisen viranomaisen velvollisuus edistää ilmastolain tavoitteita on rajattu tehtäväksi ”mahdollisuuksien mukaan” ja ”huomioiden paikalliset olosuhteet”. ”Mahdollisuuksia” ja ”olosuhteita” ei ole määritelty, jolloin edistämisvelvoitteesta voidaan luistaa ainakin teoriassa millä tahansa sopivalla syyllä. Ilmastolaki ei myöskään ota kantaa suomalaisten tuomioistuinten toimivaltaan ilmastonmuutoksen yhteydessä. Näin ollen oikeudenkäynti esimerkiksi valtion puutteellisten toimien takia ei ole mahdollinen, jos asiassa ei ole nimettyä uhria, jos kanteen haluaisi nostaa yksittäinen kansalainen tai jos oikeudenkäyntiä käytäisiin tulevien sukupolvien puolesta. Maailmalla on käynnissä yhä lisääntyvä määrä EIT:n portugalilaisnuorten tapausta vastaavia ilmasto-oikeudenkäyntejä, joissa ei ole määriteltyä uhria ja jossa viitataan tulevaisuudessa tapahtuvaan kehitykseen. Meilläkin tulisi kiireellisesti pohtia ilmastokysymysten käsittelymahdollisuuksia tuomioistuimissa. Uudistettu laki uhkaa jäädä ajastaan jälkeen jo ennen voimaantuloa.

Suomen ilmastotavoitteet ovat kunnioitettavat, mutta tavoitteiden pitäisi toteutua myös käytännössä. Esimerkkinä hyvästä toimesta ja huonosta toteutuksesta toimii ilmastolain mukainen valtioneuvoston eduskunnalle vuosittain annettava ilmastovuosikertomus. Kertomuksessa tulee antaa tietoa päästökehityksestä, päästötavoitteiden toteutumisesta ja tavoitteiden saavuttamisen edellyttämistä lisätoimista. Apulaisoikeuskansleri pyysi ympäristöministeriöltä selvitystä puuttuvista ilmastovuosikertomuksista huhtikuussa 2019. Ensimmäinen ilmastovuosikertomus ilmestyi kesäkuussa 2019, vaikka ilmastolaki oli tullut voimaan vuonna 2015. Apulaisoikeuskansleri katsoi tammikuussa 2020, että ympäristöministeriö oli laiminlyönyt velvollisuutensa raportoida eduskunnalle vuosittain. Ilmastovuosikertomuksen tärkeys on juuri siinä, että sen perusteella Suomen ilmastotoimia ja niiden riittävyyttä voidaan arvioida ja kehittää tarpeen vaatiessa. Se myös antaa kansalaisille tietoa ajankohtaisista ilmastotoimista ja niiden toimivuudesta. Onneksi Suomessa on laillisuusvalvojia, sillä tavallinen kansalainen ei olisi voinut asiaan vaikuttaa, kun muutoksenhaku- tai valituskeinoja ei ole olemassa.

Kansainvälinen yhteistyö ilmastoasioissa

Glasgow’ssa Skotlannissa järjestettiin 31.10.-12.11.2021 26. ilmastokokous (26th UN Climate Change Conference of the Parties tai COP26), jossa UNFCCC:n osapuolet puivat ilmastopolitiikkaansa ja kansainvälisiä ilmastotavoitteita. Kokousta pidettiin viimeisenä tilaisuutena varmistaa ilmaston lämpenemisen pysähtyminen 1,5 asteeseen. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n tänä vuonna julkaiseman raportin mukaan maapallon keskilämpötila on noussut jo 1,1 astetta. Vaikka kansainvälisenä tavoitteena on pysäyttää lämpeneminen ihmisille vielä siedettävään 1,5 asteeseen, kaikkien IPCC:n käyttämien skenaarioiden mukaan 1,5 asteen lämpenemisen taso ylitetään todennäköisesti viimeistään 2030-luvun alkupuolella. Viimeistään. Useiden skenaarioiden mukaan tulemme näkemään tulevaisuudessa 2–3 asteen nousun. IPCC:n raportin kauhukuvat mielessäni odotin Glasgow’n ilmastokokouksen, sen viimeisen oljenkorren, tuloksia toivottomana. Lopputulema säästi minut kuitenkin avuttomalta itkupotkuraivarilta. 1,5 asteen tavoitetta ei heitetty suoriltaan romukoppaan, hiilenpolttoa päätettiin vähentää, metsäkato luvattiin estää ja useat aiemmin vastahakoiset maat lupasivat ryhtyä ilmastotoimiin. Osapuolet sitoutuivat myös päivittämään ilmastotavoitteitaan ja -toimiaan vuosittain, aikaisemman viiden vuoden syklien sijaan. Sopu on laiha lohtu, mutta pitää 1,5 asteen tavoitteen hengissä. Henkihieverissä, mutta hengissä.

Yhtä asiaa ei tosin Glasgow’ssa otettu huomioon: sovittujen ilmastotoimien ja ilmastonmuutoksen ihmisoikeusvaikutuksia. Jatkakaamme siis taistelua.

Lopuksi

Myönnän tuskailleeni tämän blogikirjoituksen kanssa. Asia on laaja ja monimutkainen, melkein mahdoton tiivistää. Jos minun pitäisi tiivistää aihe johonkin, tiivistäisin sen tähän: IPCC:n mukaan maapallon lämpenemistä ja siitä syntyviä vaikutuksia voidaan hidastaa vain välittömillä ja huomattavilla ilmastotoimilla. Toimet ovat välttämättömiä myös perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiselle. Vaatimus ilmastotoimien välittömyydestä on aikamme suurin haaste. Aika on nimittäin se yksi luonnonvara, jonka olemme kuluttaneet loppuun. 

Tutki ilmaston lämpenemisen vaikutuksia interaktiivisella työkalulla tästä.

 Emmi Kupiainen toimii avustavana asiantuntijana Ihmisoikeuskeskuksessa ja kokee epätoivon hetkiä mm. ilmastokriisin ja sen torjumistoimien riittämättömyyden kanssa.

Lähteitä

Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus)

Pariisin sopimus

UNGA A/HRC/RES/48/13, The human right to a clean, healthy and sustainable environment (adopted by Human Rights Council on 8.10.2021)

UNGA A/74/161, Report of the Special Rapporteur on the issue of human rights obligations relating to the enjoyment of a safe, clean, healthy and sustainable environment (15.7.2019)

Ulkoministeriö, Euroopan neuvoston voimassa olevat ihmisoikeussopimukset

Ulkoministeriö, YK:n voimassa olevat ihmisoikeussopimukset

Luonnos hallituksen esitykseksi ilmastolaista (2.7.2021)

Ihmisoikeuskeskuksen lausunto luonnoksesta uudeksi ilmastolaiksi (8.9.2021)

International Panel on Climate Change, AR6 Climate Change 2021: The Physical Science Basis

Global Legal Action Network, An emergency like no other – Six young people from Portugal are taking 33 countries to the European Court of Human Rights for failing to do their part to avert climate catastrophe

Office of the High Commissioner for Human Rights, Understanding Human Rights and Climate Change

UN, What is the United Nations Framework Convention on Climate Change?

UN, “The right to a clean and healthy environment: 6 things you need to know” (15.10.2021)

 

Kukkivatko kirsikkapuut Istanbulissa myös ensi vuonna?

Istanbulin sopimus, yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta täyttää 10 vuotta. Palvelut ja tuki ovat parantuneet, mutta väkivallan määrä ei ole juuri vähentynyt näiden vuosien aikana.

Keskiajalla 1200-luvun Ruotsissa laadittiin ensimmäinen naisrauhaa turvaava laki. Suomen ylipäätään vanhin asiakirja on vuonna 1316 annettu kuninkaan turvakirje Karjalan naisille, jossa kielletään naisiin kohdistuvia väkivallantekoja ja vuoden 1734 rikoslaissa oli oma lukunsa Waimowäen rauhasta. Näistä aikanaan edistyksellisistä säätelyistä huolimatta kuitenkin suuri osa seksuaalisesta häirinnästä, hyväksikäytöstä ja väkivallasta jäi näkymättömiin uhrin häpeän ja erilaisten valta-asetelmien vuoksi. Vielä 1800-luvulla oli yleistä, että esimerkiksi väkisinmakaamisista sovittiin eikä niitä viety käräjille. Uhripalveluista ei ollut tietoakaan.

Ainutlaatuinen henkiä pelastava sopimus voimaan

Hypätään ajassa eteenpäin vuoteen 2011. Toukokuun yhdestoista päivä, kirsikkapuut kukkivat Istanbulissa ja suurlähettiläät jonottavat iloisesti jutustellen allekirjoittamaan uutta Euroopan neuvoston yleissopimusta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Sopimus tunnetaan Istanbulin sopimuksena ja se on ensimmäinen nimenomaisesti tätä teemaa sääntelevä kansainvälinen ihmisoikeussopimus. Se on merkittävä asiakirja. On syytä juhlaan. Maraschinokirsikat kelluvat laseissa.

Ironista kyllä, 10 vuotta myöhemmin juuri Turkki on ilmoittanut eroavansa sopimuksesta ja ”reippaita” tukijoitakin sopimuksesta eroamiselle ja naisten aseman heikentämiselle kansallisesti löytyy muualta Euroopasta. Mutta se on toisen tarinan aihe.

Sopimus tuli Suomessa voimaan 1.8.2015. Edeltävässä eduskuntakäsittelyssä päähuomio keskittyi rahoitukseen, turvakotien määrään, palvelevan puhelimen perustamiseen ja kansalliseen koordinaatiorakenteeseen. Suuria intohimoja, tai mielenkiintoakaan, sopimus ei herättänyt (7 edustajaa 156:sta paikalla olleesta käytti puheenvuoron)[1]. Omaa rahoitusta sopimuksen täytäntöönpanolle ei pyydetty, eikä annettu, vaikka THL arvioi suorat kustannusvaikutukset 40 miljoonaan euroon/vuosi. Valiokuntakuulemisissa asiantuntijat kiinnittivät huomiota siihen, että ehdotettu minimitasoinen täytäntöönpano oli ristiriidassa Suomen kansainvälisen naisten oikeuksia ja tasa-arvoa korostavan politiikan kanssa. Huolta aiheutti myös se, että väkivallan yleisyydestä huolimatta tutkittua tietoa ei juuri ollut etenkään kunniaväkivallasta ja pakkoavioliitoista tai rikoslain soveltamisesta henkiseen väkivaltaan.

Eteenpäin kohti turvallisempaa elämää!

Vuosi 2021. Alkuvuodesta on asetettu jo järjestyksessä toinen valtioneuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen toimikunta (NAPE) vuosille 2021-2025 koordinoimaan toimintaa. Oikeusministeriö on julkaissut hallitusohjelman mukaisen Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman vuosille 2020–2023. Seksuaaliväkivallan uhrin tukikeskuksia (SERI) on avattu vuoden 2017 jälkeen kahdeksan. On avattu 24/7 auki oleva ilmainen ja usealla kielellä palveleva Nollalinja chatteineen. On virtuaaliturvakotikin. On viranomaiskoulutusta, on kampanjoita, on tilaisuuksia ministeriöiden ja tutkimuslaitosten järjestäminä ja koronapandemian aikaan verkossa lähes viikoittain. On raporttia, julistusta, selvitystä, tutkimusta, tilastoa ja vaikka mitä. On palveluja ja tukea uhreille, tekijöille ja lapsille, jotka ovat joutuneet sivustakatsojiksi. On rahoitustakin. Valvontaakin on kehitetty, pienin askelin. Paljon on tehty ja tehdään. Edistys on käsin kosketeltavaa, mutta….

Yli 40% naisista Suomessa joutuu väkivallan uhriksi lähisuhteessaan elämänsä aikana

Noin 50.000 naista Suomessa kokee väkivaltaa lähisuhteessaan vuosittain ja 15-30 menettää henkensä. Vasta nyt on julkisuudessa havahduttu moniin tekomuotoihin, joita ns. suuri yleisö ei ole edes ehkä tiedostanut. Kirsikkapuille pohjolan talvi on liian ankara.

Tiesitkö sinä taloudellisesta väkivallasta tai ikääntyneisiin kohdistuvasta medikaalisesta väkivallasta jossa kieltäydytään antamasta tarpeellisia lääkkeitä? Tai että vammaiset tytöt ja naiset kokevat väkivaltaa 2-3 kertaa useammin kuin ei-vammaiset tai että yli 20 % ikääntyneistä naisista kokee henkistä väkivaltaa puolisonsa toimesta ja yli puolet heistä ei koskaan edes kerro siitä kenellekään? Mitä tiedät maahanmuuttajanaisten tai huostaanotettujen tyttöjen kokemasta väkivallasta? Kunniaväkivallasta? Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan uskonnollisten yhteisöjen naisten kokemuksia väkivallasta, entä päihdeongelmaisten tai kodittomien naisten tilannetta? Mihin arvelet tässä kuviossa sijoittuvan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat? Ja digitaalisessa maailmassakin on monia väkivallan muotoja naisvihaa ruokkivista videopelien väkivaltafantasioista, naispolitiikkoihin kohdistuvaan verkkohäirintään tai vaikka kumppanin sosiaalisen median tilien ja sähköpostienkontrolloimiseen ja puhelimen käytön vahtimiseen.

Joka kolmas nainen maailmassa on kohdannut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, ja joissain maissa luku nousee jopa 70 prosenttiin. Miksi?

Naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeus-, tasa-arvo- ja käytösongelma. Mutta ennen kaikkea se on asenneongelma. Tytöttely, naisviha, raskaussyrjintä, yleinen pöyristyminen me too-liikkeestä ja esimerkiksi naisten työllistymistä ja yhteiskunnallista osallistumista tukevien toimien vähättely ovat osa maailmalta meillekin leviävää anti-gender-liikettä. Liian monen mielestä naisen paikka ei ole kaikkialla. Liian monen mielestä se on siinä mihin se manipulaatiolla, kontrollilla tai nyrkillä asetetaan. Ja aivan liian harva tätä paheksuu. Tämän muuttamiseksi roolinsa on niin vanhemmilla, kouluilla, harrastuksilla, työpaikoilla, viranomaisilla, poliitikoilla kuin mediallakin. Tietoisuuden lisäämisen, riippumattoman seurannan ja säännöllisen raportoinnin lisäksi tarvitaan osaavaa ja tehokasta valvontaa, uhrien tukemista ja tekijöiden rankaisemista. Kaikilla on roolinsa, ja vain yhdessä saadaan tuloksia aikaan.

Ihmisoikeuskeskus ja sen ihmisoikeusvaltuuskunta ovat muiden toimijoiden ohella useita kertoja antaneet suosituksia naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanosta[2]. Erityisesti koronapandemian kavennettua elinpiiriä, väkivalta on tullut yhä useamman naisen elämään. Tämänkin vuoksi väkivallan eri muotojen tunnistamista ja siihen puuttumista on kehitettävä, uhrien matalan kynnyksen tukimuotoja lisättävä ja palvelujen saatavuus on taattava koko maassa ja eri taustaisille ihmisille pitkistäkin etäisyyksistä huolimatta.

Istanbulin sopimus täyttää kymmenen vuotta. Maailmassa on tapahtunut paljon sopimuksen hyväksymisen jälkeen. Hyvä niin. Mutta kaksi asiaa on pysynyt vakiona. Naisiin kohdistuva väkivalta elää ja voi hyvin ja kirsikkapuut kukkivat aina jossain. Istanbulissakin?

Milloin tytöt ja naiset voivat elää ilman väkivallan pelkoa? Milloin saamme laittaa kirsikat kakun koristeeksi ja juhlistaa naisrauhan toteutumista?

 

Leena Leikas on seurannasta vastaava asiantuntija Ihmisoikeuskeskuksessa (NHRI) ja pysyvä ulkopuolinen asiantuntija valtioneuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaisessa toimikunnassa (NAPE) 2021-2025.

Kirjoitus on osa NAPE-toimikunnan blogisarjaa, jossa kerrotaan Istanbulin sopimuksen eli naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen vaikutuksesta ja kansallisesta täytäntöönpanosta eri näkökulmista.

 

Linkkejä

Istanbulin sopimuksen 10-vuotissivusto https://www.coe.int/en/web/istanbul-convention/10th-anniversary

GREVIO-asiantuntijakomitean raportti Suomen tilanteesta ja suosituksia 2019 https://1586428.168.directo.fi/@Bin/80a204e5c1df73347221d8f51d9d198e/1620633363/application/pdf/8238232/GREVIO%20report%20on%20Finland.pdf.pdf

Euroopan neuvoston monitorointisivu-Suomi https://www.coe.int/en/web/istanbul-convention/finland?p_p_id=56_INSTANCE_hXkoY75OGWcN&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-4&p_p_col_pos=1&p_p_col_count=2

Ihmisoikeuskeskuksen Istanbul-sopimus-sivu https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/seuranta/maaraaikaisraportointi-yk-en/raportoinnin-aikataulut/en-naisiin-kohdistuva-vakivalta/

Asian käsittelytiedot eduskunnassa (valiokuntasivu) https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiat&docid=he+155/2014#asianKasittelyValiokunnassa

Ihmisoikeuskeskuksen lausunto ehdotetusta naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijasta ja sen sijoituspaikasta 2021 https://1586428.168.directo.fi/@Bin/aa316ef6728f0f278dfae9cded40fcd6/1620633181/application/pdf/10255445/IOK-%20NKV-raportoija-luonnos%20YVV-lain%20uudistus%202021-final.pdf

---

[1] Eduskuntakeskustelu sopimuksen käsittelyn yhteydessä https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=PTK+89/2014+ke+p+3

 

[2] 2018 https://bit.ly/3xUE6DH, 2019 https://bit.ly/3hb42oB , 2020 https://bit.ly/3ya3t4u,

Oikeusvaltiokysymykset ovat entistä keskeisempiä myös Suomessa

Oikeusvaltio[1] ja siihen liittyvät kysymykset ovat olleet keskustelussa viime vuosina niin EU:ssa ja maailmalla kuin Suomessa. Kuluneen vuoden aikana oikeusvaltiosta on puhuttu aiempaa enemmän myös koronapandemian hillitsemiseksi tehtyjen toimenpiteiden ja rajoitusten seurauksena.

EU-tasolla on keskusteltu siitä, miten unionin varojen vastaanottaminen jäsenmaissa kytketään oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Eurooppa-neuvostossa päästiinkin joulukuussa 2020 tästä yhteisymmärrykseen. Myös Suomessa keskustelu on viime aikoina liittynyt paljolti oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen varojen jaon ehtona.

EU:ssa on useampia oikeusvaltioon liittyviä välineitä käytettäväksi tilanteissa, joissa jäsenvaltio on loukannut oikeusvaltiota tai joissa seurataan oikeusvaltion eri osa-alueiden kehitystä jäsenvaltioissa. Euroopan komissiolla on käytössä oikeusvaltiomekanismi, jolla edistetään oikeusvaltioperiaatteen toteutumista ja ennaltaehkäistään siihen liittyvien ongelmien syntymistä ja syventymistä. Oikeusvaltiomekanismin perustana on oikeusvaltiokertomus, joka sisältää tilannekuvan oikeusvaltion tilasta jäsenvaltioissa. Euroopan komissio tekee oikeusvaltiokertomuksen tänä vuonna toista kertaa. Kertomusta varten komissio käy keskustelua jäsenvaltioiden hallitusten, parlamenttien sekä kansalaisyhteiskunnan ja muiden sidosryhmien kanssa.

Euroopan komission sidosryhmiin kuuluu muun muassa kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden eurooppalainen verkosto ENNHRI (European Network for National Human Rights Institutions). ENNHRI koostaa keväisin EU:n jäsenmaiden kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden (National Human Rights Institutions, NHRI) toimittamista raportointia edeltävää vuotta koskevista aineistoista yhteisen yleiseurooppalaisen raportin, joka toimitetaan Euroopan komissiolle. Suomessa kansallisen ihmisoikeusinstituution muodostaa Ihmisoikeuskeskus yhdessä eduskunnan oikeusasiamiehen ja Ihmisoikeusvaltuuskunnan kanssa. Ihmisoikeusinstituutiolla on tärkeä rooli oikeusvaltiossa.

ENNHRI:n raporttia varten kansalliset ihmisoikeusinstituutiot kirjoittivat havaintojaan neljästä oikeusvaltion osa-alueesta. Osa-alueet noudattavat Euroopan komission raportin sisältämää jaottelua. Osa-alueet ovat oikeuslaitoksen toiminta, vallan kolmijakoon liittyvät kysymykset, korruption torjunta sekä median moniarvoisuus. ENNHRI:n raportissa oli yhtenä osa-alueena ENNHRI:n vuoden 2020 raportin vaikutukset valtion ja kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden toimiin sekä ihmisoikeuspuolustajia ja kansalaisyhteiskuntaa koskeva osio. Ihmisoikeusinstituutiot raportoivat myös poikkeuksellisen korona-ajan mukanaan tuomien rajoitusten vaikutuksista oikeusvaltioon ja perus- ja ihmisoikeuksiin erityisesti. Suomen osuuden ENNHRI:n raporttiin kirjoitti Ihmisoikeuskeskus, joka tuki ENNHRI:n raportin koostamista myös muutoin. ENNHRI lähetti EU-jäsenmaita koskevan raporttinsa Euroopan komissiolle maaliskuussa 2021.

Euroopan komissio julkaisee oman oikeusvaltioraporttinsa alkukesästä. Julkaisua edeltää komission maavierailut ja laajat sidosryhmien sekä jäsenvaltioiden parlamenttien ja hallitusten kuulemiset.

Oikeusvaltioraportti antaa kattavan ja ajankohtaisen kuvan oikeusvaltion tilanteesta EU:n jäsenvaltioissa. Se auttaa niin komissiota kuin kansallisia toimijoitakin seuraamaan oikeusvaltion kehitystä ja ennakoimaan mahdollisia ongelmia. Raportti on hyvä väline myös kansallisille ihmisoikeusinstituutioille, joiden osallistumista raportin valmisteluun komissio pitää tärkeänä.

Oikeusvaltiokehityksen seuraaminen ja siitä raportoiminen on tärkeää ja Ihmisoikeuskeskus osallistui raportin laatimiseen myös ensimmäisellä raportointikierroksella vuonna 2020. Ihmisoikeuskeskus nosti tämän vuoden raportissaan esille esimerkiksi, että se on omassa toiminnassaan korostanut yhä enemmän oikeusvaltiokehityksen seurantaa ja että se on kehittänyt uutta perus- ja ihmisoikeuksien seurantajärjestelmää. Ihmisoikeuskeskuksen toimintaympäristöön vaikuttavina tekijöinä se toi esiin eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin työnjakolain tulevan muutoksen ja perus- ja ihmisoikeustoimijoiden kentän hajanaisuuden Suomessa. Ihmisoikeuskeskus käsitteli vallanjakoon liittyvässä osiossa muun muassa perustuslainmukaisuuden valvontajärjestelmää ja sitä, että Suomessa viranomaistoiminta on suurimmaksi osaksi läpinäkyvää ja avointa, vaikka joitain epäkohtia löytyykin. Median osalta Ihmisoikeuskeskus raportoi toimittajien kokemasta häirinnästä ja maalittamisesta sekä painostuksesta ja ulkopuolelta tulevasta vaikuttamista.

Koronapandemian vaikutusten osalta Ihmisoikeuskeskus nosti esille muun muassa oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle tehtyjen kanteluiden määrän lisääntymisen. Se toi esille myös, että lakeja on säädetty ja rajoituksia otettu käyttöön nopeaan tahtiin, jolloin toimien laillinen perusta tai prosessuaaliset oikeudet ovat joskus unohtuneet. Ihmisoikeuskeskuksen Ihmisoikeusvaltuuskunta on antanut suosituksia perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi koronapandemian aikana ja toimenpiteistä sen nujertamiseksi.

Kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden raporteissa tuli esille koronapandemian ja rajoitustoimien vaikutukset erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin, kuten vanhuksiin ja vammaisiin henkilöihin. Useissa maissa kansalliset ihmisoikeusinstituutiot eivät ole pystyneet suorittamaan tarkastuksia suljettuihin laitoksiin, kuten vankiloihin ja lastenkoteihin, vaikka monissa maissa olikin otettu käyttöön vaihtoehtoisia menetelmiä. Yleisenä havaintona oli, että monet jo vuonna 2020 raportoidut ongelmat ovat syventyneet, osittain myös koronapandemian ja siihen liittyvien toimenpiteiden seurauksena. Lisäksi ENNHRI:n raportista käy ilmi, että demokraattista vallanjakojärjestelmää on turvattava ja vahvistettava jatkuvasti. Kansallisilla ihmisoikeusinstituutioilla on tässä asiassa tärkeä tehtävä ja niiden roolia itsenäisinä, riippumattomina ja toimintakykyisinä toimijoina on tuettava.

 

Maija Hirvi, avustava asiantuntija, Ihmisoikeuskeskus

 

Lähteitä ja lisätietoa

EU sopi oikeusvaltiomekanismista https://vnk.fi/-/eu-sopi-oikeusvaltiomekanismista-ja-kiristi-ilmastotavoitetta

EU:n monivuotisen rahoituskehyksen ja elpymisvälineen käsittely eduskunnassa https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/eduskunnan_tehtavat/euasiat/Sivut/EU-monivuotinen-rahoituskehys-elpymisvaline-kasittely-eduskunnassa.aspx

ENNHRI lähetti vuoden 2021 oikeusvaltioraporttinsa EU:n komissiolle http://ennhri.org/news-and-blog/ennhri-submits-its-annual-contribution-to-the-eus-rule-of-law-monitoring-cycle/

Euroopan komission oikeusvaltiokertomuksen 2021 aikataulu https://ec.europa.eu/info/policies/justice-and-fundamental-rights/upholding-rule-law/rule-law/rule-law-mechanism/2021-rule-law-report_en

Koronapandemialla on merkittäviä vaikutuksia perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen – Ihmisoikeusvaltuuskunta antoi suosituksia oikeuksien turvaamiseksi https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/?x5822114=10111808

Euroopan komission oikeusvaltiokertomus 2020 https://ec.europa.eu/info/publications/2020-rule-law-report-communication-and-country-chapters_fi

Venetsian komission oikeusvaltioraportti vuodelta 2011 https://www.venice.coe.int/webforms/documents/default.aspx?pdffile=CDL-AD(2011)003rev-e

Venetsian komission oikeusvaltion tarkistuslista vuodelta 2016 https://www.venice.coe.int/webforms/documents/default.aspx?pdffile=CDL-AD(2016)007-e

Venetsian komission oikeusvaltion tarkistuslistan epävirallinen suomennos vuodelta 2020 https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/@Bin/9199783/VC_RoL_checklist_FI%20%28002%29.pdf

 

---

[1] Euroopan neuvoston alainen Venetsian komissio on oikeusvaltioraportissaan ja oikeusvaltion tarkistuslistassaan määritellyt oikeusvaltion niin, että siihen kuuluu seuraavat osatekijät: laillisuus, oikeusvarmuus, toimivallan väärinkäytön estäminen, oikeuden saavutettavuus, yhdenvertaisuus lain edessä ja syrjimättömyys sekä ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Venetsian komission oikeusvaltion tarkistuslista löytyy suomeksi täältä.