Vanhuspalveluiden kriisi on ollut otsikoissa pitkin kevättä. Ympärivuorokautisen
hoidon laadussa on todettu vakavia puutteita ja kotihoidon kattavuus sekä työolosuhteet
ovat heikentyneet. Tarve itsemääräämisoikeutta ja vapauden
rajoitustoimenpiteitä koskevalle lainsäädännölle on todettu jo lähes 20 vuotta
sitten. Nykyinen
kansallinen muistiohjelma päättyy ensi vuonna eikä uudesta ole vielä tietoa.
Uusi hallitus ja sen hallitusohjelma lupaa paljon hyvää. Rinteen
hallituksen ohjelmassa on useita ikääntyneisiin ihmisiin liittyviä tavoitteita
ja keinoja. Ohjelmassa muun ohella luvataan edistää ikäystävällisyyttä, laatia
ikäohjelma, nostaa muistisairauksien ennaltaehkäisy muiden kansansairauksien
rinnalle sekä perustaa vanhusasiavaltuutetun tehtävä ja toimisto. Ohjelmassa
myös luvataan palauttaa luottamus vanhuspalveluiden laatuun, oikea-aikaisuuteen
ja saatavuuteen. Kotihoidon resursseja ja laatua vahvistetaan ja omaishoitoa
kehitetään. Lisäksi vanhuspalvelulaki päivitetään ja säädetään hoivahenkilöstön
sitovasta vähimmäismitoituksesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen
käyttäjien itsemääräämisoikeutta puolestaan vahvistetaan uudella lainsäädännöllä.
Hallitusohjelman tavoitteiden ja esitettyjen toimenpiteiden on helppo
nähdä vahvistavan ikääntyneiden palveluja, hoitoa ja oikeuksia. On ehdottoman
tärkeää, että sekä kotihoitoa että ympärivuorokautista hoitoa kehitetään, sillä
ovathan puutteet olleet tiedossamme jo pitkään ennen keväistä vanhustenhuollon
kriisiä. Tutkimusnäytön mukaan vanhuspalveluiden laatu on monin paikoin huonoa
ja lukuisia kehittämisehdotuksia on vuosien varrella esitetty. Nähdäksemme hallitusohjelman
tavoitteen vanhuspalveluiden laadun luottamuksen palauttamisesta tulisikin tähdätä
selkeästi laadun parantamiseen ja vanhustenhuollon kokonaisvaltaiseen
kehittämiseen. Tämän osalta myös hallitusohjelmassa mainittua omavalvonnan
kehittämistä sekä paikallisen ja valtakunnallisen valvonnan tehostamista on
pidettävä kannatettavana.
Itsemääräämisoikeutta vahvistavaa lainsäädäntöä on valmisteltu jo
kahdella aiemmalla hallituskaudella. Syksyllä 2014 aiheesta annettiin hallituksen
esitys, joka kuitenkin kariutui hallituksen vaihduttua. Kesällä 2018 nähtiin
luonnos hallituksen esitykseksi (uusi asiakas- ja potilaslaki), joka saatuaan
runsaasti kritiikkiä siirrettiin sekin seuraavalle
hallituskaudelle. On siis aika
vihdoinkin saattaa itsemääräämisoikeutta vahvistavan ja vapauden rajoitustoimenpiteitä
koskevan lainsäädännön valmistelu loppuun. Kun valmistelu on osoittautunut
vuosien varrella haasteelliseksi, on aiheellista kysyä, miten uusi hallitus
varmistaa lainvalmistelun loppuunsaattamisen? Mitä tämä hallitus aikoo
itsemääräämisoikeuslainsäädännön valmistelussa tehdä toisin? Pidämme tärkeänä
vanhustenhuollon tutkijoiden ja kokemusasiantuntijoiden (ikääntyneet, omaiset,
työntekijät) integroimista valmistelutyöhön ja riittävästi resursoidun
toimeenpano-ohjelman laatimista kiinteänä osana hallituksen esitystä.
Ikäohjelman laatimista voidaan pitää varsin kannatettavana ehdotuksena.
Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, ettei nykyiselle muistiohjelmalle (2012-2020)
suunnitella jatkoa. Muistisairaudet eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen eivätkä
kaikki muistisairaat ole ikääntyneitä. Mikäli muistiohjelman jatko halutaan
kuitenkin integroida osaksi jotain toista vastaavanlaista ohjelmaa, olisi
muistisairaiden ihmisten yhdenvertaisten oikeuksien näkökulmasta heidän
paikkansa vammaispoliittisissa ohjelmissa YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien
sopimuksen hengen mukaisesti. Muistisairaudet kun ovat suurin ikääntyneiden
vammaisuutta aiheuttava sairausryhmä.
Samalla voimme todeta, että hallitusohjelmassa mainitun lupauksen
vammaisten ihmisten yksilöllisten tarpeiden paremmasta huomioon ottamisesta
osana vammaispalvelulain uudistusta tulisi tosiasiallisesti huomioida kaikki
vammaryhmät; myös ikääntyneet vammaiset ja muistisairaat ihmiset neurologisesti
vammaisina. On aika lopettaa eri vammaryhmien eriarvoinen kohtelu
vammaispalveluissa. Tätä tukee myös hallitusohjelman tavoite yhdenvertaisuuden,
tasa-arvon ja oikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen vahvistumisesta, jonka
yhtenä keinona mainitaan vanhusten ja vammaisten ihmisten tietoisuuden
vahvistaminen omista oikeuksistaan ja niiden tosiasiallisen toteutumisen
tukeminen.
Kannatamme myös vanhusasiavaltuutetun tehtävän ja toimiston perustamista
yhtenä keinona edistää ikääntyvien ihmisten oikeuksien toteutumista.
Vanhusasiavaltuutetun tehtävän perustamisen ei kuitenkaan tulisi vähentää
edellisellä hallituskaudella myönnettyjä resursseja Ihmisoikeuskeskukselle ja
eduskunnan oikeusasiamiehelle. On tärkeää, että ikääntyvien ihmisten
perus- ja ihmisoikeudet sekä oikeusturvan toteutuminen ovat jatkossakin näiden
eri toimijoiden painopistealueita.
Hallitusohjelmassa luvattu vanhuspalvelulain päivittäminen antaa
mahdollisuuden hoivahenkilöstön vähimmäismitoituksen säätämisen lisäksi tarttua
vanhuspalvelulain laajempaan uudistukseen. Vaikka nykyisen vanhuspalvelulain
symbolista merkitystä vanhustenhuollolle ei voi vähätellä, on todettava lain
olevan nykyisellään lähinnä osa normitulvaa. Laki ei juurikaan sisällä mitään
sellaista, mistä ei olisi säännöksiä muussa lainsäädännössä. Ikääntyneiden
henkilöiden terveyspalvelut ja niiden sisältö määräytyvät pääosin
terveydenhuoltolain mukaisesti ja sosiaalipalveluista ja niiden sisällöstä
säädetään sosiaalihuoltolaissa. Lisäksi on huomioitava, että vanhuspalvelulain
uudistamisen työryhmissä, jotka asetettiin jo aiemmin keväällä, ei juuri ole
vanhuspalveluiden tutkijoita tai kokemusasiantuntijoita. Tämä olisi syytä
korjata.
Kaiken kaikkiaan hallitusohjelma tarjoaa oivalliset raamit vanhustenhuollon
kehittämiselle. Hallitusohjelmassa todetaankin, ettei ”yhdenkään ihmisen pidä
pelätä vanhenemista”. Tämän tulisi olla minimitavoite kaikelle vanhustenhuollon
kehittämistyölle. Jäämme toiveikkaina odottamaan hallituksen tosiasiallisia
toimenpiteitä.
Henna Nikumaa ja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen
Kirjoittajat toimivat tutkijoina Hyvinvointioikeuden
instituutissa Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Nikumaa on
vanhuusoikeuden yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija. Mäki-Petäjä-Leinonen
on vanhuusoikeuden yliopistonlehtori ja instituutin johtaja.
Lähteet:
Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019. Osallistava ja
osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä
yhteiskunta.
Koivuranta,
Eeva. 2001. Perusteltuja rajoituksia vai huonoa kohtelua. Selvitys sosiaali- ja
terveydenhuollon pakotteista. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistio
2001:33.
Kröger,
Teppo, Van Aerschot, Lina & Mathew Puthenparambil, Jiby. 2019. Ikääntyneiden
hoivaköyhyys. Yhteiskuntapolitiikka 84
(2), 124–134.
Kröger,
Teppo, Van Aerschot, Lina & Mathew Puthenparambil, Jiby. 2018. Hoivatyö
muutoksessa. Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, YFI-julkaisuja 6.
Murto,
Jukka & Sainio, Päivi & Pentala, Oona & Kos-kela, Timo & Luoma,
Minna-Liisa & Koponen, Päivikki & Kaikkonen, Risto & Koskinen,
Seppo. 2016. Vanhuspalvelulain vaikutukset ikääntyneen väestön toimintakykyyn
ja koettuun palvelutarpeeseen: seurantaosoittimet. Verkkojulkaisu: www.terveytemme.fi/ath/vanhuspalvelulaki
Mäki-Petäjä-Leinonen,
Anna. 2018. Vanhuspalvelulaki – osa normitulvaa? Elämää kuoleman äärellä -blogi.
Julkaistu 23.10.2018. https://blogs.helsinki.fi/elamaa-kuoleman-aarella/2018/10/23/vanhuspalvelulaki-osa-normitulvaa/
