Oikeus mielenterveyteen on ihmisoikeus

Nuorten mielenterveysongelmista on viime aikoina puhuttu julkisuudessa yhä enemmän. Mielenterveyshäiriöt ovat nuorten aikuisten yleisin syy pitkille sairaslomille. Kouluterveyskyselyt, opiskelijaterveyskyselyt ja nuorisobarometri osoittavat, että nuorten mielenterveyshäiriöt lisääntyvät ja niitä tunnistetaan yhä enemmän.

Nuorten mielenterveys on tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Se vaikuttaa nuorten mahdollisuuksiin työskennellä ja toimia täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä. Kysymyksellä on siten muun muassa merkittäviä taloudellisia ja yhteiskunnan osallisuuteen liittyviä vaikutuksia. Nuorten mielenterveys on myös erittäin olennainen, ajankohtainen ja akuutti ihmisoikeuskysymys. Julkisessa keskustelussa tai poliittisessa päätöksenteossa mielenterveyttä ei kuitenkaan tunnisteta ihmisoikeudeksi, jonka turvaaminen on valtioiden oikeudellinen velvollisuus. Tähän toivomme Ihmisoikeuskeskuksen Nuorten asiantuntijoiden ohjelmassa muutosta.

Oikeus parhaaseen saavutettavissa olevaan mielenterveyteen

YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva sopimuksen (TSS-sopimus) 12 artikla turvaa oikeuden parhaaseen saavutettavissa olevaan ruumiin- ja mielenterveyteen. Sopimus on laadittu jo 1960-luvulla, ja se on yksi YK:n ensimmäisistä varsinaisista ihmisoikeussopimuksista. Mielenterveys ihmisoikeutena ei siis ole uusi asia.

Suomi on saanut TSS-sopimusta valvovalta TSS-komitealta huomautuksia siitä, että oikeus mielenterveyteen ei toteudu riittävästi. Komitea on peräänkuuluttanut mielenterveyspalveluiden parempaa saatavuutta ja kohtuuhintaisuutta, sekä toimenpiteitä, joilla puututtaisiin nuorten mielenterveyspalveluiden esteisiin. Mielenterveyspalveluiden parempi saatavuus on edellytys sille, että Suomi noudattaa ihmisoikeusvelvoitteitaan.

Parhaan saavutettavissa olevan mielenterveyden edistäminen on kuitenkin muutakin kuin sen varmistamista, että palveluita on paremmin saatavilla. Mielenterveysongelmien taustalla on usein yhteiskunnallisia ilmiöitä. Esimerkiksi ilmastokriisillä ja sen tuomalla ilmastoahdistuksella on tutkitusti selvä yhteys mielenterveyteen. Vahva ilmastopolitiikka edistää siten myös oikeutta mielenterveyteen.

Ilman ihmisoikeuksia ei ole hyvää mielenterveyttä

Mielenterveysongelmat eivät jakaudu tasaisesti. Tilastojen mukaan masennus on naisilla kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä, toisaalta miehet tekevät paljon enemmän itsemurhia kuin naiset. Osin erot voivat johtua sosiaalisista sukupuoleen liitetyistä normeista, jotka voivat nostaa miesten apuun hakeutumisen kynnystä. Silloin ongelmat voivat myös eskaloitua. Lisäksi esimerkiksi sateenkaarinuoret ja erityisesti transnuoret voivat muita nuoria selvästi huonommin: jopa 75 prosenttia sukupuolivähemmistöön kuuluvista nuorista on ollut huolissaan mielialastaan viimeisen vuoden aikana. Sateenkaarinuoret joutuvat pelkäämään muita nuoria huomattavasti useammin, etteivät tule kohdatuksi omana itsenään, että heitä syrjitään tai kiusataan tai että heihin kohdistetaan väkivaltaa. Syrjintäkokemukset voivat aiheuttaa vähemmistöstressiä, joka pidemmän päälle voi heikentää mielenterveyttä. Avun hakemisen kynnys saattaa kuitenkin olla korkea, sillä sateenkaarinuoret voivat kantaa huolta siitä, minkälaisia oletuksia ja normeja hoitohenkilökunnalla on seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyen.

YK:n erityisraportoija oikeudesta terveyteen onkin todennut ytimekkäästi: ilman ihmisoikeuksia ei ole hyvää mielenterveyttä. Oikeus parhaaseen saavutettavissa olevaan mielenterveyteen edellyttää kaikkien muiden ihmisoikeuksien toteutumista. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo tukevat sitä, että vähemmistöasemassa olevat ihmiset voivat paremmin. Tutkimusten mukaan on myös helpompi voida hyvin, jos elämän materiaaliset peruspilarit, kuten ruoka, asunto ja riittävä elintaso, toteutuvat täysimääräisesti. Yhden ihmisoikeuden toteutuminen (esim. oikeus riittävään elintasoon) siis tukee toisen toteutumista (oikeus mielenterveyteen). Ihmisoikeuksia sanotaankin jakamattomiksi, sillä ne ovat toisistaan riippuvaisia ja toteutuvat yhdessä.

Ihmisoikeuksia kunnioittava yhteiskunta huomioi myös mielenterveyskuntoutujat

Sen lisäksi, että ihmisoikeusinstrumentit velvoittavat Suomea edistämään hyvinvointia kaikin käytettävissä olevin keinoin, tulisi yhteiskunta rakentaa sellaiseksi, joka huomioi myös mielenterveyden haasteita kokevat ihmiset. Heillä pitää olla samat mahdollisuudet mielekkääseen elämään, koulutukseen, työhön ja osallisuuteen. Yksinkertaisesti: mielenterveyskuntoutujille pitää turvata samat ihmisoikeudet kuin kaikille muillekin. Tähän velvoittaa osaltaan myös YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus, jonka mukaan yhteiskunta tulee rakentaa sellaiseksi, että myös vammaiset ihmiset voivat siihen yhtäläisesti osallistua. Vammaisyleissopimuksen mukaan myös pitkäaikaiset mielenterveysongelmat voidaan tietyin edellytyksin määritellä vammaksi, jos ne vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voivat estää henkilön yhdenvertaisen osallistumisen yhteiskuntaan.

Ihmisoikeussopimukset antavat siis Suomelle valtiona kaksisuuntaisia velvoitteita. Ensinnäkin TSS-sopimuksen mukaan Suomen pitää turvata jokaisen oikeus parhaaseen saavutettavissa olevaan mielenterveyteen. Toiseksi Suomen pitää vammaisyleissopimuksen mukaisesti rakentaa yhteiskunta siten, että myös mielenterveysongelmia kokevat pääsevät siihen osalliseksi ja heidän kaikki ihmisoikeutensa turvataan. Näistä kahdesta näkökulmasta muodostuu mielenterveys ihmisoikeutena.

Mitä väliä sillä on, että mielenterveys on ihmisoikeus?

Kansainvälisten sopimusten velvoitteet eivät välttämättä aina välity elettyyn arkeen. Mielenterveyspalveluita on huonosti saatavilla, jonot ovat pitkiä, ja lisääntyvää pahoinvointia hoidetaan lähinnä oireita lievittämällä eikä juurisyihin paneutumalla. Oikeus parhaaseen saavutettavissa olevaan mielenterveyteen ei tällä hetkellä toteudu ainakaan nuorten elämässä riittävästi. Lisäksi mielenterveysongelmat voivat edelleen estää pääsyn muihin oikeuksiin. Suomi on siis epäonnistunut.

Tällaisessa tilanteessa voi ymmärrettävästi herätä kysymys siitä, mitä väliä sillä on, että Suomea sitoo velvollisuus edistää heidän parasta saavutettavissa olevaa mielenterveyttään sekä velvollisuus rakentaa yhteiskuntaa mielenterveyskuntoutujat huomioiden, kun oikeudet eivät toteudu.

Ensinnäkin mielenterveys ihmisoikeutena antaa juridista pohjaa nuorten esittämille vaatimuksille. Suomi on oikeusvaltio, mikä tarkoittaa sitä, että valtion juridinen velvollisuus noudattaa kansainvälisiä velvoitteitaan otetaan lähtökohtaisesti vakavasti. Joskus tähän tarvitaan myös kansallisten ihmisoikeustoimijoiden ja yhteiskunnan asettamaa painetta.

Mielenterveys ihmisoikeutena merkitsee myös vastuun ja paineen siirtämistä yksilöltä valtiolle. Mielenterveys ei ole pelkkiä tunnetaitoja ja yksilöllisiä ominaisuuksia vaan usein juurisyyt ovat yhteiskunnan rakenteissa ja poliittisissa päätöksissä. Syrjinnän aiheuttamaa vähemmistöstressiä ei voida paikata vain yksilöterapialla vaan syrjintään puuttumalla.

Se merkitsee myös sitä, että yksilö on oikeutettu oikea-aikaiseen, saavutettavaan ja kohtuuhintaiseen tukeen. Tuki voi olla niin terveyspalveluiden piiriin kuuluvaa psykoterapiaa kuin esimerkiksi sosiaalipalveluiden kautta saatavaa apua arjessa pärjäämiseen. Kenenkään ei tarvitse miettiä, ansaitseeko hän tiettyjä palveluita – kysymys on oikeudesta, ja valtion velvollisuudesta turvata tämä oikeus. Tämän toivoisi vähentävän esimerkiksi mielenterveyspalveluihin hakeutumiseen liittyvää stigmaa.

Ihmisoikeuksilla on myös puolustajansa. Suomessa on paljon tahoja, joiden tehtävänä on valvoa sitä, että viranomaiset täyttävät ihmisoikeusvelvoitteensa, kuten eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. Tammikuussa 2023 apulaisoikeuskansleri antoi ratkaisun, jossa se totesi, että lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden riittämättömyys on perusoikeusongelma, joka on ristiriidassa lasten ja nuorten oikeuksien kanssa. Ratkaisu toivon mukaan herättelee viranomaisia puuttumaan entistä ponnekkaammin tilanteeseen. Se myös osoittaa, että Suomen ihmisoikeustoimijat tunnistavat oikeuden parhaaseen saavutettavissa olevaan mielenterveyteen ja seuraavat sen toteutumista.

Nuorten mielenterveyden tukemiselle on eettisiä, käytännöllisiä ja taloudellisia perusteita. Lisäksi sille on vahvoja juridisia perusteita, jotka johtuvat kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista. Ovathan ihmisoikeudet lopulta olemassa juuri tätä varten: jotta hyvän elämän perusedellytykset toteutuisivat jokaisen ihmisen elämässä mahdollisimman täysimääräisesti.

Elsa Korkman

Nuorempi asiantuntija

Lähteitä ja lukemista

UN Committee on Economic, Social and Cultural Rights: General Comment No. 14: The Right to the Highest Attainable Standard of Health” (2000)

UN Committee on Economic, Social and Cultural Rights: Concluding observations on the seventh periodic report of Finland (2021)

Report of the Special Rapporteur on the right of everyone to the enjoyment of the highest attainable standard of physical and mental health: Right of everyone to the enjoyment of the highest attainable standard of physical and mental health (2020)

Apulaisoikeuskansleri: Lasten ja nuorten mielenterveys- ja psykiatristen palvelujen toteutuminen covid-19-epidemian aikana (2023)

Satu Majlander et al.: Sateenkaarinuoret poikkeusaikana (Nuorten elinolot 2022-vuosikirja)

Satu Majlander et al.: Sateenkaarinuorten hyvinvointi – tuloksia Kouluterveyskyselystä (THL 2022)

Lotta Virrankari ja Anna-Maria Isola: Miten käy mahdollisuuksille köyhyydessä? (2021)

Anna-Maria Isola, Lotta Virrankari ja Heikki Hiilamo: On Social and Psychological Consequences of Prolonged Poverty – A Longitudinal Narrative Study From Finland (2021)

Charles Adedayo Ogunbode et al.: Negative emotions about climate change are related to insomnia symptoms and mental health: Cross-sectional evidence from 25 countries (2021)

Mari Peltonen: Nuorten aikuisten ilmastoahdistuksella on Suomessa voimakkain yhteys mielenterveyteen (2021)

Potilaan lääkärilehti: Lasten ja Nuorten psykiatrian lähetteet kasvaneet hurjasti Husissa (2022)

APU: Masennus on naisilla yleisempää, mutta riittämättömyyden tunne työssä tai perhe-elämässä iskee miehiin yhtä pahasti (2023)

Vammaisilla on ihmisoikeudet – kriiseissäkin

YK:n vammaisyleissopimus velvoittaa viranomaisia turvaamaan vammaisten ihmisten oikeudet myös kriisitilanteissa. Koronapandemia paljasti vammaisten oikeuksien toteutumisessa kuitenkin puutteita. Jos kriisitilanteisiin, kuten laajoihin sähkökatkoihin, ei varauduta inklusiivisesti, ne voivat uhata laajemmin vammaisten ihmisten ihmisoikeuksia.

Sähköt katkeavat. Lämmitys lakkaa välittömästi ja kodit, päiväkodit ja muut rakennukset alkavat pikkuhiljaa viiletä. Junat, metrot ja ratikat seisahtuvat. Viidentoista minuutin kuluessa useimmat ruokakaupat joutuvat sulkemaan ovensa, kun kassat lakkaavat toimimasta eivätkä elintarvikkeet pysy viileinä. Kahden tunnin kuluessa ensimmäiset tietoliikenteen tukiasemat mykistyvät, minkä jälkeen ei voi soittaa eikä pääse verkkoon. Kuuden tunnin kuluessa suurelta osalta suomalaisilta puhelin- ja nettiyhteydet ovat poikki.

Näin tilanne etenisi, mikäli Suomessa tapahtuisi laajamittainen sähkökatko. Syksyn mittaan uutisissa on julkaistu paljon ohjeita siitä, miten itse kukin voi varautua sähkökatkoihin. Jokaisen kotoa tulisi esimerkiksi löytyä paristokäyttöinen radio, josta voi kuunnella viranomaisohjeita, vaikka omaa matkapuhelinta ei pystyisi enää lataamaan, eikä televisio mene päälle. Mutta mitä jos on kuuro?

Koronapandemia osoitti heikkouksia siinä, miten kriisivalmiudessa Suomessa huomioidaan vammaiset ihmiset ja muut haavoittuvuuden riskissä olevat henkilöt. Eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastuksilla ikääntyneiden palvelutaloihin ja vammaisten asumispalveluyksiköihin paljastui, että tartuntoja saatettiin ehkäistä lainvastaisilla rajoitustoimenpiteillä. Yksiköissä saattoi olla käytössä esimerkiksi yleisiä vierailukieltoja, mikä tarkoitti sitä, että osa asukkaista ei kuukausiin päässyt näkemään perheenjäseniään tai muita läheisiään. Yleiset vierailukiellot loukkasivat asukkaiden oikeutta yksityisyyteen sekä perhe-elämään. Kun koronapandemia asetti yhteiskunnat paineen alle, vammaisia ihmisiä alettiin kohdella jälleen hoivan ja huolenpidon kohteena eikä oikeuksiensa haltijoina, YK:n vammaisten oikeuksien erityisraportoija Gerard Quinn totesi Kalle Könkkölä -symposiumissa joulukuussa. Paluu menneisyyteen oli nopea.

Tällä hetkellä koronarokotteita on Suomessa hyvin saatavilla, poikkeusolot ei ole voimassa ja yleisestä maskisuosituksesta on luovuttu. Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin vuoksi Suomessa ja muualla Euroopassa kuitenkin varaudutaan kriisitalveen. Laajamittaiset sähkökatkot ovat mahdollisia, kun pakkasen kiristyessä sähköä tarvitaan yhä enemmän lämmitykseen ja sähköverkot kuormittuvat. On kuitenkin epäselvää, miten sähkökatkoihin varautumisessa on huomioitu vammaiset ihmiset, jotka saattavat olla riippuvaisia esimerkiksi sähköisistä apuvälineistä.

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista takaa vammaisten ihmisten suojelun ja turvallisuuden myös vaaratilanteissa ja humanitaarisissa hätätilanteissa. Sopimuksen artikla 11 velvoittaa viranomaisia huolehtimaan, että kansalliset hätätilavalmiussuunnitelmat ovat inklusiivisia myös vammaisille ihmisille. Se tarkoittaa sitä, että vammaiset ihmiset ovat mukana suunnitelmien tekemisessä, ne tukevat vammaisten ihmisten omaa varautumista kriisitilanteisiin ja että ne on julkaistu eri muodoissa, jotta ne ovat aidosti kaikkien vammaisten ihmisten saavutettavissa. Suunnitelmassa on oltava toimintamallit myös siihen, miten tieto hätätilanteesta saadaan kaikille riippumatta toimintakyvystä ja miten avustetaan ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi pysty itsenäisesti poistumaan kotoaan. YK:n vammaisyleissopimuksen toimeenpanoa valvova komitea on ratkaisuissaan korostanut esimerkiksi, että hätätilanteesta on tiedotettava muutenkin kuin sireenillä, jotta tieto vaarasta saavuttaa myös kuurot ja kuulovammaiset. 

YK:n vammaisten oikeuksien erityisraportoija Quinn on todennut, vammaisten ihmisten ottaminen mukaan kriisivasteen suunnitteluun ei ole vain moraalisesti oikein ja oikeudellinen velvollisuus, vaan se tarkoittaa myös parempaa kriisivalmiutta. Vammaisten ihmisten osallisuus hyödyttää kaikkia.

Suomessa työpaikoilla ja vähintään kolmen asuinhuoneiston rakennuksilla on velvollisuus laatia pelastussuunnitelma. Vammaisten ihmisten turvallisuuden takaamiseksi pelastussuunnitelman ohjeistuksissa pitää huomioida ihmisten erilaiset toimintakyvyt. Jos pelastussuunnitelmaan on kirjattu toimintaohjeet tulipalotilanteessa, niin soveltuuko ohjeistus esimerkiksi kehitysvammaiselle tai sokealle? Näitä kysymyksiä on esitettävä suunnitelmia tehdessä, jotta pelastussuunnitelmat aidosti edistävät jokaisen turvallisuutta.

Sosiaali- ja terveysministeriö päivittää tällä hetkellä kansallista varautumissuunnitelmaa pandemiaa varten. Edellinen suunnitelma oli laadittu ennen kuin YK:n vammaisyleissopimus oli astunut voimaan Suomessa, eikä näin ollen siinä käsitelty artikla 11 toimeenpanoa pandemian aikana. Suunnitelman päivittäminen on tilaisuus, jota ei saa jättää käyttämättä. Päivitetyn suunnitelman on vastattava YK:n vammaisyleissopimuksen velvoitteita.

Hyviä merkkejä kriisivarautumisen kehittymisestä onneksi on. Oikeusministeriö palkitsi marraskuussa Kehitysvammaliiton Selkokeskuksen työn Demokratiapalkinnolla. Tänä vuonna Demokratiapalkinnon teema oli demokratian kriisinkestävyyden vahvistaminen, ja Selkokeskuksen palkitseminen on osoitus siitä, että inklusiivisuuden merkitys kriisitilanteissa on ainakin osittain ymmärretty. Kehitysvammaliitolla, Kuntaliitolla ja THL:lla on myös käynnissä yhteinen hanke, jossa kootaan oppeja koronapandemiasta, jotta vammaisten ja ulkomaalaistaustaisten selviytymis- ja toimintamahdollisuuksia voitaisiin paremmin tukea tulevissa kriiseissä.

Puolustusministeriön oppaassa pitkien sähkökatkojen varalle vuodelta 2019 kerrotaan, että ulkolämpötilan ollessa -20 astetta asunto elementtikerrostalossa laskee 36 tunnissa 10 asteeseen. Kun lämpötila laskee alle kymmenen asteen, keho tarvitsee lihasten tuottamaa lämpöä. Tilanne on erityisen vaarallinen liikuntavammaisille, iäkkäille, vuodepotilaille tai pienille lapsille, joiden lämmönsäätely ei toimi aikuisen tavoin. Kun Suomi nyt varautuu energiakriisiin ja laskeviin lämpötiloihin, on oltava suunnitelma sille, miten tieto ja apu saavuttavat sähkökatkossa ihmiset, jotka ovat sen aikana suurimmassa vaarassa. Koronapandemia opetti, että kriiseihin on varauduttava inklusiivisesti. Muuten vaarassa on vammaisten ja muiden haavoittuvuuden riskissä olevien ihmisten oikeus elämään ja myös muut perus- ja ihmisoikeudet.

Nitin Sood
Asiantuntija

Sanni Myllyaho
Nuorempi asiantuntija

Nuorista, oikeuksista ja nuorten oikeuksista – sillanrakentajana ihmisoikeuksien ja nuoruuden välillä

 

Ihmisoikeuskeskuksen Nuorten asiantuntijoiden ohjelman tavoitteena on tuoda nuorten ääntä ihmisoikeuskeskusteluun, käsitellä nuoria koskevia ja nuoria kiinnostavia ihmisoikeuskysymyksiä ja toimia sillanrakentajana nuorten ja ihmisoikeuksien välillä. Mutta mitä tämä tarkoittaa, ja miksi siltoja tarvitaan? Minne nuorten ääni on hukkunut? Blogissa nuorempi asiantuntija Elsa Korkman tarkastelee nuoruutta ja ihmisoikeuksia.

Miksi me nuoret emme kuulu emmekä näy ihmisoikeuskentällä?

Tuoreimmassa nuorisobarometrissa nuorilta kysyttiin, mitkä ovat sellaisia asioita, joiden säilyttäminen on tärkeää keinolla millä hyvänsä. Kaikista tärkeimmäksi muodostuivat ihmisoikeudet, joiden säilyttämistä 97 prosenttia nuorista piti erittäin tai melko tärkeänä.[1] Tulos heijastelee aiempia tutkimuksia ja selvityksiä. Nuoria todella kiinnostavat ihmisoikeudet.[2]

Nuoret ottavat nykyään vahvasti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pyrkivät vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Ihmisoikeuskeskustelussa nuoret aikuiset eivät kuitenkaan juurikaan kuulu tai saa tilaa. Kyseessä on kummallinen ristiriita ottaen huomioon, että ihmisoikeudet kyllä kiinnostavat nuoria ja nuoret ovat onnistuneet saamaan äänensä kuuluviin varsin hyvin monissa muissa meitä kiinnostavissa teemoissa, kuten ilmastokeskusteluissa. Kun nuoret eivät ihmisoikeuskeskusteluissa kuulu, ovat heille tärkeät ihmisoikeuskysymykset vaarassa jäädä marginaaliin.

Nuoren näkökulman puuttuminen ihmisoikeuskeskustelussa heijastuu myös siihen, miten nuoret nähdään oikeuksien haltijoina. Ihmisoikeustyössä on tyypillistä tarkastella oikeuksia sekä yleisellä tasolla – siis oikeuksina, jotka koskevat kaikkia kaikkialla – että oikeuksina, jotka näyttäytyvät eri ryhmien elämissä hieman eri tavalla. Nuoria ei kuitenkaan tunnisteta omaksi erityisryhmäkseen ihmisoikeuskielessä. Nuorille aikuisille – eli 18–29-vuotiaille – ei ole omaa ihmisoikeussopimusta, heidät huomioidaan laissa muutenkin harvoissa kohdin, ja harva ihmisoikeustoimija kiinnittää erityistä huomiota tai kokee erityistä omistajuutta nuorten aikuisten ihmisoikeuksien puolustamisesta.

Vaikuttaakin siltä, että nuoret aikuiset ovat joutuneet ihmisoikeuskentällä väliinputoajan asemaan. Heitä koskevat samat ihmisoikeudet kuin kaikkia muitakin, mutta juuri kukaan ei erityisesti tarkastele sitä, mitä ihmisoikeudet merkitsevät nuoruudessa. Tämä on hätkähdyttävää ottaen huomioon, että nuoria aikuisia on Suomessa yli 700,000.[3] Kyse on siis hyvin suuresta määrästä ihmisiä, joiden kokemuksia ei tarkastella ihmisoikeusnäkökulmasta.

Mistä asema väliinputoajana johtuu?

Osittain hiljaisuus nuorten oikeuksiin liittyen johtuu oikeudellisista rakenteista. Lapsen oikeuksien sopimus suojaa lasta ja nuorta siihen asti, että tämä täyttää 18 vuotta: lapsen etu otetaan ensisijaisena huomioon häntä koskevissa ratkaisuissa, lasta kuullaan hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti, ja hänen oikeutensa turvaamista seuraa kansainvälinen ihmisoikeusvalvontaelin, lapsen oikeuksien komitea. Lapsen oikeuksien sopimus on lasten kanssa työskentelevien parissa varsin tuttu, ja sitä opetetaan kouluissa myös lapsille. Sopimus ohjaa myös politiikkaa: esimerkiksi kansallisen lapsistrategian pohjana on lapsen oikeuksien sopimus.[4] Vaikka lapsia koskevatkin myös kaikki yleiset ihmisoikeussopimukset, on erityisesti lasten aseman turvaamiseksi laadittu sopimus helpommin lähestyttävä lapsille ja lasten parissa työskenteleville, koska siinä tarkastellaan ihmisoikeuksien asemaa juuri lapsuudessa.

Kun nuori täyttää 18 vuotta, muuttuu hänen asemansa olennaisesti. Oikeudellisesta näkökulmasta hän kasvaa päivässä lapsesta aikuiseksi. Lapsen oikeuksien sopimus lakkaa vaikuttamasta, ja nuori aikuinen saa samat oikeudet ja velvollisuudet kuin kuka tahansa muu aikuinen. 29-vuotiaaksi asti häntä koskee kyllä nuorisolaki, mutta koska kyseessä on niin kutsuttu puitelaki – eli laki, joka ei aseta erityisiä oikeuksia tai velvollisuuksia ihmisille – ei tämä nuoruuden määritelmä tuo nuorelle aikuiselle suojaa tai oikeuksia. Tällaisia oikeuksia ei nouse myöskään kansainvälisesti, sillä nuorille ei ole laadittu omaa ihmisoikeussopimusta toisin kuin lapsille. Nuoret aikuiset ovat siten kaikin tavoin aikuisen asemassa. Oikeudellisesti nuoruutta ei lähestulkoon ole olemassa.

Voi kysyä, onko sillä väliä, että nuoria ei huomioida erityisesti ihmisoikeusinstrumenteissa. Ihmisoikeudethan koskevat kaikkia, siis myös nuoria. En katso itsekään, että asia ratkeaisi omalla valtuutetulla tai ihmisoikeussopimuksella.

Jos missään ei tarkastella sitä, mitä ihmisoikeudet tyypillisesti tarkoittavat nuorten elämässä, niistä ei myöskään synny ymmärrystä. Ihmisoikeusinstrumenteissa käytetty kieli on varsin avointa ja yleisluontoista, ja vaatii tulkintaa. Pelkkä ylätason ihmisoikeustarkastelu ei ole riittävää, jos nuorella on käytännönläheisiä kysymyksiä omasta elämästään ja kokemuksistaan.[5] Tarvitsemme lisää tulkintaa ihmisoikeuksista nuorten elämässä.

Tämän seurauksena ihmisoikeuksia ei tunnisteta nuorten elämässä ja kokemuksissa. Ihmisoikeudet voivat tuntua etäisiltä nuorille tai nuorten parissa työskenteleville. Niitä ei koeta omaa elämää välittömästi koskeviksi. Myöskään ihmisoikeuskentälle ei välity tietoa ja ymmärrystä siitä, mitä ihmisoikeudet merkitsevät nuoruudessa.

Mitä ovat nuorten oikeudet?

Mitä ihmisoikeusherkkiä asioita nuoruuteen siis liittyy? Moni oikeus heijastuu nuorten aikuisten elämään eri tavalla kuin muissa elämänkaaren vaiheissa. Esimerkiksi Itsenäistyminen on elämänvaiheena erityisen ihmisoikeusherkkä. Silloin nuori irtaantuu omasta lapsuuden elinpiiristään, muttei välttämättä löydä heti omaa paikkaansa. Samalla suomalaisessa yhteiskunnassa korostuu itse pärjäämisen eetos sen sijaan että painotettaisiin nuoren oikeutta tukeen elämänvaiheesta toiseen siirtyessä.[6] Tällaiseen tukeen nuorella on kuitenkin oikeus.

Itsenäistyessä nuori muuttaa usein pois vanhempiensa luota. Joskus uutta kotia ei löydy, ja nuoresta tulee asunnoton.[7] Sekä perustuslaki että YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva sopimus (TSS-sopimus) turvaavat kuitenkin oikeuden sopivaan asuntoon (perustuslaki 19 § 4 momentti, TSS-sopimus 11 artikla). Nuorilla asunnottomilla on oikeus parempaan kuin kavereiden sohvilla punkkaamiseen.

Perustuslaki ja TSS-sopimus turvaavat myös riittävän toimeentulon ja elintason. Itsenäistyminen on kuitenkin myös usein muutenkin taloudellisesti epävarmaa ja nuorten asema työmarkkinoilla verrattain heikko, ja monet joutuvatkin turvautumaan sosiaaliturvaan. Sosiaaliturvan taso on kuitenkin kansainvälisten ihmisoikeusvalvontaelinten suositusten mukaan riittämätön.[8] Tämä ihmisoikeusongelma vaikuttaa erityisesti nuorten elämään: kun koronapandemia iski Suomeen, joutuivat etenkin nuoret 20–24-vuotiaat naiset turvautumaan työmarkkinatukiin.[9]

Nuorten kohdalla on kannettu huolta muuta väestöä yleisemmistä mielenterveysongelmista. Suuri osa mielenterveyshäiriöistä puhkeaa nimenomaan nuoruudessa.[10] Myös mielenterveyskysymykset ovat ihmisoikeuskysymyksiä, sillä TSS-sopimuksessa turvataan oikeus parhaaseen saavutettavissa olevaan ruumiin- ja mielen terveyteen (12 artikla).

Nuorten terveyttä ja hyvinvointia vaarantaa lisäksi ilmastokriisi. Vaikka ilmastonmuutos uhkaa ihmisoikeuksien toteutumista jo nyt, on sillä erityistä vaikutusta nuoriin ja meidän tulevaisuuteemme, sillä joudumme kohtaamaan ilmastonmuutoksen yhä vakavammat vaikutukset tulevaisuudessa. Nuoret ovat Euroopassa valittaneetkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen siitä, että valtiot riittämättömillä ilmastotoimillaan loukkaavat nuorten ja tulevien sukupolvien oikeutta elämään.[11]

Myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymykset heijastuvat nuorten elämässä erityisellä tavalla. Esimerkiksi seksuaalisen väkivallan uhrit ovat usein nuoria naisia.[12] Lisäksi monet nuorille mahdollisesti vaikeat itsenäistymisen tilanteet, kuten asunnon löytäminen, ovat usein vielä vaikeampia nuorille, jotka kokevat syrjintää esimerkiksi ihonvärin, sukupuolen tai seksuaalisuuden perusteella. Nuoriin kohdistuva häirintä, syrjintä tai rasismi voi myös olla erilaista luonteeltaan kuin muiden ikäryhmien kohdalla.

Monet näistä nuorten oikeuksien kannalta olennaisista kysymyksistä on aktiivisen yhteiskunnallisen keskustelun kohteena jo nykyisin. Niistä puhutaan kuitenkin harvoin nimenomaan ihmisoikeuskysymyksinä ja oikeusperustaisesti. Kun nuorten elämää ei tarkastella ihmisoikeusnäkökulmasta, ei nuorten kohtaamia ihmisoikeusloukkauksia tunnisteta. Tässä on ihmisoikeuskentällä vielä töitä tehtävänä.

Siltojen rakentajana nuorisokentän ja ihmisoikeuskentän välillä

Hiljaisuus nuoruuden ihmisoikeuskysymyksistä johtunee siitä, että nuoret, nuorisotoimijat ja ihmisoikeustoimijat harvoin keskustelevat keskenään. Yhteistä ymmärrystä siitä, mitä nuoruudessa tapahtuu ja mitä tämä ihmisoikeuskielellä merkitsee, ei synny.

Saadaksemme yhteisen käsityksen nuoruudesta ja ihmisoikeuksista ihmisoikeuskentällä on huomioitava nuoret paremmin. Nuorten ääni ei kuulu ihmisoikeuskeskustelussa, jos nuoria ei kutsuta niihin pöytiin, joissa ihmisoikeuskeskustelua käydään.

Ihmisoikeuskeskus haluaa olla osa sitä muutosta, jota tarvitaan, jotta nuoret saadaan ihmisoikeuskeskusteluun mukaan. Tätä varten keskukseen on perustettu Nuorten asiantuntijoiden ohjelma. Sen tarkoituksena on lisätä nuorten ihmisoikeusnäkökulmaa Ihmisoikeuskeskuksen toiminnassa sekä vahvistaa nuorten ääntä yleisessä ihmisoikeuskeskustelussa.

Me ohjelman nuoret asiantuntijat olemme myös itse nuoria, ja haluamme kerätä yhteen lisää nuoria keskustelemaan yhdessä siitä, miten ihmisoikeuksia tulisi edistää, sekä tuoda näitä näkökulmia vahvemmin ihmisoikeuskentälle. Unelmamme on, että pystymme ohjelman myötä toimimaan siltana eri kenttien välillä.

Siltojen rakentaminen edellyttää kuitenkin muutakin kuin vain nuorten kuuntelemista.  Pitää tarkastella sitä, kuinka saavutettavaa ja avointa ihmisoikeuskeskustelu on. Tätä keskustelua hallitsevat ihmisoikeusjuristit, ihmisoikeusasiantuntijat, ihmisoikeustoimijat, ihmisoikeusinstituutiot sekä muut ihmisoikeusalukkeet. Keskustelua käydään kirjainlyhenteillä ja pykäläviidakoissa. Tälle on joskus perusteet, mutta usein seurauksena on, että ihmisoikeudet jäävät pienen piirin puolustettavaksi.

Tämä on sääli, sillä ihmisoikeudet koskevat kaikkia ihmisiä, ja erityisen tärkeää on huomioida ne, joiden ääntä ei keskusteluissa kuulla. Ihmisoikeuksilla on potentiaali luoda muutosta, antaa voimaa ja ihmisten vaatimuksille oikeutettua pohjaa.

Jotta ihmisoikeudet voivat saavuttaa potentiaalinsa, tulee ihmisoikeustoimijoiden myös osata viestiä ja vastaanottaa sellaisia viestejä, jotka eivät edellytä ihmisoikeusjargoniin syvällistä perehtymistä tai kaikkien relevanttien sopimusten ja artiklojen ulkoa osaamista. Nuoret vastaanottava ihmisoikeuskenttä on ennakkoluuloton ja avoin myös sille, että ihmisoikeuksia voi edistää monella tapaa.

Jos nuoret eivät ihmisoikeuskentällä kuulu, voi kysyä, osaako ihmisoikeuskenttä kuunnella.

[1] Tomi Kiilakoski (toim.), Kestävää tekoa. Nuorisobarometri 2021 (2022)

[2] Päivi Honkatukia, Jenni Kallio, Miia Lähde ja Jenni Mölkänen, Omana itsenä osa yhteiskuntaa - Itsenäistyvät nuoret aikuiset kansalaisina (2020)

[3] SPR, Itsenäistyvät nuoret osaksi yhteiskuntaa

[4] Sosiaali- ja terveysministeriö, Kansallinen lapsistrategia (2021)

[5] Leena Lestinen, Ulla Kiviniemi ja Marjo Autio-Hiltunen, Nuorten suomalaisuus on avointa ja kansainvälistä liikkuvuuden maailmassa (2017)

[6] Leena Suurpää, Jokaisella nuorella oltava oikeus itsenäistyä turvallisesti (2019)

[7] Jenni Mäki, Raportti nuorten asunnottomuusilmiötä kartoittavasta kyselystä (2019)

[8] Helsinge GSE Tilannehuone, Kela-etuuksiin kohdistuva paine koronakriisissä (2020)

[9] Valtioneuvosto, Suomelle suosituksia taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumisesta (2021)

[10] Sosiaali- ja terveysministeriö, Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030 (2020)

[11] Pauli Rautiainen, Portugalilaiset lapset ja nuoret haastoivat Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ilmastonmuutoksen vastaisten toimien laiminlyönneistä (2020)

[12] UN Women, Naisiin kohdistuva väkivalta on musertavan laaja ihmisoikeusloukkaus: maailmassa joka kolmas nainen kärsii väkivallasta (2021)

Korruptio on uhka ihmisoikeuksille

Tänään vietetään kansainvälistä korruptionvastaista päivää. Se antaakin aihetta pohdintaan.

Korruptio - yhteiskunnan sairaus

Korruptiota kutsutaan usein yhteiskunnan sairaudeksi, sillä se rapauttaa oikeusvaltiota, hidastaa taloudellista kehitystä ja vaikuttaa monien ihmisoikeuksien toteutumiseen. Korruption synnyttämä luottamuspula heikentää demokratian toteutumista ja antaa tilaa ääri-ilmiöille ja -toiminnalle.

Korruptio esiintyy harvoin omana rikosnimikkeenään, eikä siitä ole kansainvälistä oikeudellista määritelmää. Transparency Internationalin määritelmän mukaan korruptiolla tarkoitetaan vaikutusvallan väärinkäyttöä (oman) edun tavoittelemiseksi. Tämä yleisesti käytetty määritelmä jaetaan lisäksi näkyvään katutason korruptioon ja näkymättömään, korkean tason rakenteelliseen korruptioon. 

Korruptio ihmisoikeusongelmana

YK:ssa, Euroopan neuvostossa, Euroopan unionissa ja OECD:ssä on laadittu oikeudellisesti sitovia sopimuksia sekä useita toimintoja korruption kitkemiseksi. Näissä rakenteissa korruptio pidetään ensisijaisesti taloudellisena ongelmana, johon puututaan rikosoikeudellisin keinoin. Tämä ei anna riittävää näkökulmaa korruption kaikista vaikutuksista yhteiskuntaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin jo monien vuosien ajan eri päätöksissään todennut, että korruptio vaikuttaa useiden ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Viimeisten vuosien aikana on vahvistunut käsitys siitä, että korruptio on ihmisoikeusongelma ja tulisi käsitellä myös sellaisena. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu on peräänkuuluttanut korruption torjunnassa ihmisoikeuslähtökohtaa (human rights-based approach, HRBA), joka voisi täydentää korruptiolle omaksuttua rikosoikeudellista lähestymistapaa. Rikosoikeudellinen lähestymistapa lähtee siitä, että valtio on kärsinyt yksilön harjoittamasta korruptiosta, kun taas ihmisoikeuslähestymistavan lähtökohtana on, että valtio on aiheuttanut vahinkoa laiminlyömällä korruptiota vastaan suojelemista koskevaa velvoitettaan.

Suomi- korruptiosta vapaa vyöhyke?

Transparency Internationalin CPI-indeksin mukaan Suomi kuuluu maailman vähiten korruptoituneisiin maihin. Katutason korruption, kuten lahjonnan esiintyvyys onkin Suomessa vähäistä tai miltei olematonta. Suomi ei kuitenkaan ole täysin korruptiosta vapaa, meillä korruptio on rakenteellista ja vaikeammin havaittavaa piilokorruptiota. Sen ilmenemismuodot liittyvät useimmiten elinkeinoelämän ja viranomaisten toimintaan. Lisäksi korruptiota esiintyy osana muuta talousrikollisuutta sekä oikeudettomien etuuksien antamisena ja ottamisena, hyvä veli -verkostoina, eturistiriitoina ja suosimisena. Se ilmenee myös epäeettisenä päätösten valmisteluna muodollisten päätöksentekorakenteiden ulkopuolella.

Useimmiten Suomessa on pyritty tutkimaan korruption esiintyvyyttä ja siihen liittyvää riskiä ja riskienhallintaa, mutta analyysi korruptoituneiden käytäntöjen vaikutuksesta ihmisoikeuksien toteutumiseen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Riskinä kuitenkin on, että Suomeen juurtunutta ”maan tapaa” aletaan kokea väestötasolla instituutioita ja demokratiaa rapauttavana ilmiönä. Se vaikuttaa kansalaisten luottamukseen ja voi horjuttaa suomalaista luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa. Tähän liittyviä havaintoja ja analyyseja löytyy jo yhä useimmista maista. Siksi Suomessa on perusteltua pohtia korruptioon liittyviä asioita myös ihmisoikeusnäkökulmasta.

Korruptio uhka ihmisoikeuksille Suomessakin

Mitkä ihmisoikeudet sitten saattaisivat olla uhattuina korruption seurauksena Suomessa? Ainakin kolmella osa-alueella Suomessa esiintyvällä korruptiolla voi olla vaikutuksia ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Hyvä hallinto

Ensimmäinen uhka liittyy hyvään hallintoon, joka sekään ei itsessään ole selkeästi määritelty ihmisoikeus. Hyvä hallinto kuitenkin sisältyy periaatteena useisiin kansainvälisiin sopimuksiin. EU:n perusoikeuskirja määrittelee hyvän hallinnon perusoikeudeksi. Venetsian toimikunnan selvityksen mukaan hyvä hallinto edellyttää riippumattomuutta, oikeudenmukaisuutta, käsittelyn päättämistä kohtuullisessa ajassa, oikeudellista varmuutta, suhteellisuutta ja yhdenvertaisuutta, oikeutta tulla kuulluksi, tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Siihen soveltuu ainakin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla. Hyvä hallinto tulisi siis nähdä valtion velvollisuutena järjestää toimintansa julkisen edun hyväksi, eräänlaisena normien normina, joka ohjaa valtioita ihmisoikeusvelvoitteidensa soveltamisessa. Kansalaisten oikeus hyvään hallintoon voisi siten tarkoittaa, että kansalaisilla on oikeus tulla hallituiksi tavalla, joka edistää heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista.

Tämän mukaan korruptoituneisiin käytäntöihin ja maan tapaan perustuvan julkisen vallan päätöksenteon voisi katsoa loukkaavan kansalaisten oikeutta hyvään hallintoon. On esimerkiksi perusteltua kysyä voivatko päättäjät Suomessa olla sekä kunta-, maakunta- että valtakunnan päättäjiä ilman, että roolit menevät sekaisin, tai ilman että yhden tehtävän hoitamisessa saadut tiedot vaikuttavat toista tehtävää koskevaan päätöksentekoon. Riskinä voisi olla, että oman kunnan etua koskeva päätöksenteko menee alueellisen päätöksenteon edelle, jolloin maakuntien kaikkien asukkaiden yhdenvertaisuus saattaa olla uhattuna. Korruption vaikutuksia hyvään hallintoon tulisi siksi tutkia enemmän.

Yritystoiminta

Toinen ihmisoikeusriski liittyy yritystoimintaan. YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa ohjaavissa periaatteissa todetaan, että yrityksien pitää kunnioittaa ihmisoikeuksia riippumatta valtion halusta tai valmiuksista täyttää omat ihmisoikeusvelvoitteensa. Yritysten monikansallistumisen seurauksena yhtiöillä voi olla elinkeinotoimintaa, tuotantoa tai alkutuotantoa maissa, joissa on paljon korruptiota. Yritysten ulkomailla tapahtuvilla korruptoivilla toiminnoilla ei välttämättä ole vaikutuksia ihmisoikeuksiin Suomessa, mutta saattavat vaikuttaa hyvinkin paljon paikallisten ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Yksityisen ja julkisen puolen lahjusrikoksia pidetään yleensä erillään kansallisessa lainsäädännössä ja kansainvälisessä oikeudessa. Kuitenkin Suomen tilanteessa, jossa julkinen ja yksityinen sektori lähentyvät toisiaan, ja julkisen sektorin palveluja yhä useammin ulkoistetaan tai kuntapalveluita yhtiöitetään, kahden eri sektorin erillisestä lainsäädännöstä voi muodostua ongelmia. Osakeyhtiöissä tuotetut kuntapalvelut eivät aina kuulu julkisuuslain tai hallintolain piiriin, mikä on merkittävä korruptioriski ja heikentää ennalta ehkäisyn edellyttämää läpinäkyvyyttä. Valtioneuvoston korruptionvastaisessa strategiassa on tarkoitus selvittää julkisen ja yksityisen puolen lahjusrikoksia koskevan lainsäädännön yhdistämistä Ruotsin tapaan. Se voisi pienentää ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyviä riskejä.

Ilmoittajien suojelu

Kolmas riski liittyy ilmoittajien suojeluun. Koska Suomessa ei ole vielä varsinaista korruptiota koskevaa ilmoituskanavaa, korruptiotapaukset tulevat usein ilmi tutkivien toimittajien tai ns. ilmoittajien toimesta. Viime vuosien toimittajien murhat Euroopassa ja muut toimittajia ja ihmisoikeuspuolustajia vastaan kohdistetut hyökkäykset ovat osoittaneet ilmoittajien suojelun merkityksen ja korostaneet, että valtioiden on kyettävä suojelemaan myös yhteiskunnan vääryyksiä osoittavien ihmisten ihmisoikeuksia. Suomessa valmistellaan parhaillaan ilmoittajien suojelua koskevaa lakia EU:n ilmoittajansuojeludirektiivin mukaisesti. Siinä ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta tärkeintä on se, että ilmoitus voidaan tehdä ehdottoman anonyymisti ja turvallisesti.

Ihmisoikeusjärjestelmä velvoittaa valtioita suojelemaan kansalaisiaan tällaisia hyökkäyksiä vastaan. Siksi on tärkeää ymmärtää kaikki ne tavat, joiden myötä korruptiosta voi muodostua uhka ihmisoikeuksien toteutumiselle. Aihe edellyttää ehdottomasti jatkotutkimusta myös Suomessa.

Maria Fagerholm on syksyllä 2021 ollut vaihdossa Ihmisoikeuskeskuksessa Eduskunnan kansainvälisen asiantuntijan tehtävistä ja on mm. selvittänyt korruption ja ihmisoikeuksien välistä suhdetta.

Lähteitä

Oikeusministeriön korruptionvastainen työ