Korruptio on uhka ihmisoikeuksille

Tänään vietetään kansainvälistä korruptionvastaista päivää. Se antaakin aihetta pohdintaan.

Korruptio - yhteiskunnan sairaus

Korruptiota kutsutaan usein yhteiskunnan sairaudeksi, sillä se rapauttaa oikeusvaltiota, hidastaa taloudellista kehitystä ja vaikuttaa monien ihmisoikeuksien toteutumiseen. Korruption synnyttämä luottamuspula heikentää demokratian toteutumista ja antaa tilaa ääri-ilmiöille ja -toiminnalle.

Korruptio esiintyy harvoin omana rikosnimikkeenään, eikä siitä ole kansainvälistä oikeudellista määritelmää. Transparency Internationalin määritelmän mukaan korruptiolla tarkoitetaan vaikutusvallan väärinkäyttöä (oman) edun tavoittelemiseksi. Tämä yleisesti käytetty määritelmä jaetaan lisäksi näkyvään katutason korruptioon ja näkymättömään, korkean tason rakenteelliseen korruptioon. 

Korruptio ihmisoikeusongelmana

YK:ssa, Euroopan neuvostossa, Euroopan unionissa ja OECD:ssä on laadittu oikeudellisesti sitovia sopimuksia sekä useita toimintoja korruption kitkemiseksi. Näissä rakenteissa korruptio pidetään ensisijaisesti taloudellisena ongelmana, johon puututaan rikosoikeudellisin keinoin. Tämä ei anna riittävää näkökulmaa korruption kaikista vaikutuksista yhteiskuntaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin jo monien vuosien ajan eri päätöksissään todennut, että korruptio vaikuttaa useiden ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Viimeisten vuosien aikana on vahvistunut käsitys siitä, että korruptio on ihmisoikeusongelma ja tulisi käsitellä myös sellaisena. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu on peräänkuuluttanut korruption torjunnassa ihmisoikeuslähtökohtaa (human rights-based approach, HRBA), joka voisi täydentää korruptiolle omaksuttua rikosoikeudellista lähestymistapaa. Rikosoikeudellinen lähestymistapa lähtee siitä, että valtio on kärsinyt yksilön harjoittamasta korruptiosta, kun taas ihmisoikeuslähestymistavan lähtökohtana on, että valtio on aiheuttanut vahinkoa laiminlyömällä korruptiota vastaan suojelemista koskevaa velvoitettaan.

Suomi- korruptiosta vapaa vyöhyke?

Transparency Internationalin CPI-indeksin mukaan Suomi kuuluu maailman vähiten korruptoituneisiin maihin. Katutason korruption, kuten lahjonnan esiintyvyys onkin Suomessa vähäistä tai miltei olematonta. Suomi ei kuitenkaan ole täysin korruptiosta vapaa, meillä korruptio on rakenteellista ja vaikeammin havaittavaa piilokorruptiota. Sen ilmenemismuodot liittyvät useimmiten elinkeinoelämän ja viranomaisten toimintaan. Lisäksi korruptiota esiintyy osana muuta talousrikollisuutta sekä oikeudettomien etuuksien antamisena ja ottamisena, hyvä veli -verkostoina, eturistiriitoina ja suosimisena. Se ilmenee myös epäeettisenä päätösten valmisteluna muodollisten päätöksentekorakenteiden ulkopuolella.

Useimmiten Suomessa on pyritty tutkimaan korruption esiintyvyyttä ja siihen liittyvää riskiä ja riskienhallintaa, mutta analyysi korruptoituneiden käytäntöjen vaikutuksesta ihmisoikeuksien toteutumiseen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Riskinä kuitenkin on, että Suomeen juurtunutta ”maan tapaa” aletaan kokea väestötasolla instituutioita ja demokratiaa rapauttavana ilmiönä. Se vaikuttaa kansalaisten luottamukseen ja voi horjuttaa suomalaista luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa. Tähän liittyviä havaintoja ja analyyseja löytyy jo yhä useimmista maista. Siksi Suomessa on perusteltua pohtia korruptioon liittyviä asioita myös ihmisoikeusnäkökulmasta.

Korruptio uhka ihmisoikeuksille Suomessakin

Mitkä ihmisoikeudet sitten saattaisivat olla uhattuina korruption seurauksena Suomessa? Ainakin kolmella osa-alueella Suomessa esiintyvällä korruptiolla voi olla vaikutuksia ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Hyvä hallinto

Ensimmäinen uhka liittyy hyvään hallintoon, joka sekään ei itsessään ole selkeästi määritelty ihmisoikeus. Hyvä hallinto kuitenkin sisältyy periaatteena useisiin kansainvälisiin sopimuksiin. EU:n perusoikeuskirja määrittelee hyvän hallinnon perusoikeudeksi. Venetsian toimikunnan selvityksen mukaan hyvä hallinto edellyttää riippumattomuutta, oikeudenmukaisuutta, käsittelyn päättämistä kohtuullisessa ajassa, oikeudellista varmuutta, suhteellisuutta ja yhdenvertaisuutta, oikeutta tulla kuulluksi, tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Siihen soveltuu ainakin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla. Hyvä hallinto tulisi siis nähdä valtion velvollisuutena järjestää toimintansa julkisen edun hyväksi, eräänlaisena normien normina, joka ohjaa valtioita ihmisoikeusvelvoitteidensa soveltamisessa. Kansalaisten oikeus hyvään hallintoon voisi siten tarkoittaa, että kansalaisilla on oikeus tulla hallituiksi tavalla, joka edistää heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista.

Tämän mukaan korruptoituneisiin käytäntöihin ja maan tapaan perustuvan julkisen vallan päätöksenteon voisi katsoa loukkaavan kansalaisten oikeutta hyvään hallintoon. On esimerkiksi perusteltua kysyä voivatko päättäjät Suomessa olla sekä kunta-, maakunta- että valtakunnan päättäjiä ilman, että roolit menevät sekaisin, tai ilman että yhden tehtävän hoitamisessa saadut tiedot vaikuttavat toista tehtävää koskevaan päätöksentekoon. Riskinä voisi olla, että oman kunnan etua koskeva päätöksenteko menee alueellisen päätöksenteon edelle, jolloin maakuntien kaikkien asukkaiden yhdenvertaisuus saattaa olla uhattuna. Korruption vaikutuksia hyvään hallintoon tulisi siksi tutkia enemmän.

Yritystoiminta

Toinen ihmisoikeusriski liittyy yritystoimintaan. YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa ohjaavissa periaatteissa todetaan, että yrityksien pitää kunnioittaa ihmisoikeuksia riippumatta valtion halusta tai valmiuksista täyttää omat ihmisoikeusvelvoitteensa. Yritysten monikansallistumisen seurauksena yhtiöillä voi olla elinkeinotoimintaa, tuotantoa tai alkutuotantoa maissa, joissa on paljon korruptiota. Yritysten ulkomailla tapahtuvilla korruptoivilla toiminnoilla ei välttämättä ole vaikutuksia ihmisoikeuksiin Suomessa, mutta saattavat vaikuttaa hyvinkin paljon paikallisten ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Yksityisen ja julkisen puolen lahjusrikoksia pidetään yleensä erillään kansallisessa lainsäädännössä ja kansainvälisessä oikeudessa. Kuitenkin Suomen tilanteessa, jossa julkinen ja yksityinen sektori lähentyvät toisiaan, ja julkisen sektorin palveluja yhä useammin ulkoistetaan tai kuntapalveluita yhtiöitetään, kahden eri sektorin erillisestä lainsäädännöstä voi muodostua ongelmia. Osakeyhtiöissä tuotetut kuntapalvelut eivät aina kuulu julkisuuslain tai hallintolain piiriin, mikä on merkittävä korruptioriski ja heikentää ennalta ehkäisyn edellyttämää läpinäkyvyyttä. Valtioneuvoston korruptionvastaisessa strategiassa on tarkoitus selvittää julkisen ja yksityisen puolen lahjusrikoksia koskevan lainsäädännön yhdistämistä Ruotsin tapaan. Se voisi pienentää ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyviä riskejä.

Ilmoittajien suojelu

Kolmas riski liittyy ilmoittajien suojeluun. Koska Suomessa ei ole vielä varsinaista korruptiota koskevaa ilmoituskanavaa, korruptiotapaukset tulevat usein ilmi tutkivien toimittajien tai ns. ilmoittajien toimesta. Viime vuosien toimittajien murhat Euroopassa ja muut toimittajia ja ihmisoikeuspuolustajia vastaan kohdistetut hyökkäykset ovat osoittaneet ilmoittajien suojelun merkityksen ja korostaneet, että valtioiden on kyettävä suojelemaan myös yhteiskunnan vääryyksiä osoittavien ihmisten ihmisoikeuksia. Suomessa valmistellaan parhaillaan ilmoittajien suojelua koskevaa lakia EU:n ilmoittajansuojeludirektiivin mukaisesti. Siinä ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta tärkeintä on se, että ilmoitus voidaan tehdä ehdottoman anonyymisti ja turvallisesti.

Ihmisoikeusjärjestelmä velvoittaa valtioita suojelemaan kansalaisiaan tällaisia hyökkäyksiä vastaan. Siksi on tärkeää ymmärtää kaikki ne tavat, joiden myötä korruptiosta voi muodostua uhka ihmisoikeuksien toteutumiselle. Aihe edellyttää ehdottomasti jatkotutkimusta myös Suomessa.

Maria Fagerholm on syksyllä 2021 ollut vaihdossa Ihmisoikeuskeskuksessa Eduskunnan kansainvälisen asiantuntijan tehtävistä ja on mm. selvittänyt korruption ja ihmisoikeuksien välistä suhdetta.

Lähteitä

Oikeusministeriön korruptionvastainen työ

Aika on ehtymätön luonnonvara, vai miten se nyt menikään?

Tulevaisuudenkin talvet voisivat näyttää tältä!

Olen huomannut päässeeni siihen ikään, jossa tarinan voi aloittaa sanoilla ”kun minä olin lapsi…”.  Kun minä olin lapsi, kahlasin eräänä pyhäinpäivänä lantiooni asti ylettyvässä lumihangessa keskisuomalaisessa metsässä. Nykyään huomaan lumen tulevan yhä myöhemmin ja myöhemmin, jos ollenkaan. Ilmasto on aina muuttunut, mutta nyt tahti on liian nopea. Eikä lapsuudestani ole kovinkaan pitkä aika.

Miksi ilmastonmuutoksen yhteydessä tulee puhua myös ihmisoikeuksista?

Ilmastonmuutos ja ihmisoikeudet liittyvät tiukasti toisiinsa. Kovenevat helteet, kuivuus ja biodiversiteetin köyhtyminen vaikuttavat suoraan muun muassa oikeuteen elämään, ruokaan ja veteen. Elinympäristöjen nopeat ja arvaamattomat muutokset vaikuttavat esimerkiksi oikeuteen omaan kulttuuriin, oikeuteen työhön ja elinkeinovapauteen sekä itsemääräämisoikeuteen. Ilmastonmuutoksen vaikutukset kohtelevat ihmisiä eriarvoisesti esimerkiksi sosioekonomisen aseman, maantieteellisen sijainnin, iän tai sukupuolen perusteella.

YK:n ihmisoikeuksien ja ympäristön erityisraportoijan mukaan ilmastonmuutos lisää köyhyyttä, konflikteja, ja luonnonresurssien ehtymistä sekä heikentää elintarviketurvallisuutta. Nämä ilmiöt heikentävät yleisesti ihmisoikeuksien toteutumista. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt erityisesti haavoittuvien ryhmien ihmisoikeuksiin, esimerkiksi alkuperäiskansojen elinkeinojen harjoittamiseen ja kulttuurin ylläpitämiseen. Tulevien sukupolvien oikeudet ovat vaarassa kestämättömän luonnonvarojen käyttämisen takia. Tässä vain pintaraapaisu tavoista, joilla ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen.

YK:n ihmisoikeusneuvosto tunnusti vasta lokakuussa 2021 ensimmäistä kertaa ihmisoikeudeksi oikeuden puhtaaseen, terveelliseen ja kestävään ympäristöön. Oikeuden tunnustaminen on ollut kivikkoinen tie, tälläkin kertaa neljä neuvoston jäsenmaata pidättäytyi äänestämisestä. Tunnustus näyttää kuitenkin globaalia esimerkkiä siitä, että ilmastonmuutos ja ihmisoikeudet ovat kytköksissä toisiinsa.

Säätely ja ilmasto-oikeudenkäynnit vaikuttamistapana

YK:n ilmastonsuojelun puitesopimus (UNFCCC) tuli voimaan vuonna 1992. Se on ensimmäinen monenkeskinen kansainvälinen sopimus, joka vaatii osapuoliltaan kasvihuonekaasujen päästövähennyksiä. UNFCCC:n mukainen ilmastokokous on järjestetty lähes vuosittain sopimuksen voimaantulon jälkeen. Ilmastokokouksista tunnetuin lienee Pariisin ilmastokokous, jossa osapuolet sopivat ns. Pariisin sopimuksella yrittävänsä rajoittaa maapallon lämpenemisen alle 2 asteen nousuun, tavoitteena pysäyttää lämpeneminen 1,5 asteen nousuun. Sopimuksen on ratifioinut 197 maata. Pariisin sopimus vaatii osapuoliltaan kunnianhimoisia päästövähennystavoitteita, jotka tulee päivittää viiden vuoden välein entistä kunnianhimoisemmiksi. Sopimuksen nurja puoli on se, että päästötavoitteet eivät ole sitovia, eikä sopimus luo valvontamekanismia, joka voisi saattaa tavoitteistaan luistavia osapuolia vastuuseen. Niinpä sopimus ei mahdollista valtioiden ilmastotoimipäätösten, tai niiden puutteen, viemistä valvontamekanismeihin tai tuomioistuimiin. Valtioille ei näin ollen voida langettaa rangaistusta puutteellisista toimista.

Tässä astuvat kuvaan kansainväliset ja alueelliset ihmisoikeussopimukset.

Suurin osa maailman maista on ainakin jonkun ihmisoikeussopimuksen osapuoli. Suomi on tällä hetkellä osapuoli 15 sopimuksessa. Kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla on ko. sopimuksen perustamia valvontamekanismeja, joiden kautta sopimuksia rikkovia osapuolia voi saattaa vastuuseen rikkomuksistaan. Kuitenkin suurin osa näistä valvontamekanismeista tuottaa valtiolle vain suosituksia, eikä pysty velvoittamaan valtioita muuttamaan toimintaansa esimerkiksi korvauksien maksun uhalla. Poikkeuksena tästä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT).

Euroopan ihmisoikeussopimusta rikkovaa valtiota vastaan voidaan tehdä valitus EIT:een, joka on ainoa kansainvälinen valvontaelin, joka voi määrätä korvauksia maksettavaksi. Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimus ei suoraan sisällä oikeutta terveelliseen ympäristöön tai ilmastoon, on siellä ratkaistu monia niihin liittyviä valituksi. EIT:n käsittelyssä on parhaillaankin kaksi ilmasto-oikeudenkäyntiä, joiden mukaan valtioiden ilmastotoimien riittämättömyys uhkaa muun muassa oikeutta elämään. Myös Suomi on vastaajana tapauksessa, jossa kuusi portugalilaista nuorta valitti 33 eurooppalaista maata vastaan niiden ilmastotoimien riittämättömyyden vuoksi. Tapaus on tärkeä monesta syystä. EIT joutuu esimerkiksi ratkaisemaan sen, voiko valituksen käsitellä, vaikka tapauksessa ei ole nimettyä uhria eikä asiaa ole käsitelty näiden maiden kansallisissa oikeusistuimissa.

Suomi on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Suomen päästövähennyksistä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta säädetään ilmastolailla, jota uudistetaan parhaillaan. Lakiehdotukseen on kuitenkin jäänyt puutteita. Esimerkiksi valtion ja kunnallisen viranomaisen velvollisuus edistää ilmastolain tavoitteita on rajattu tehtäväksi ”mahdollisuuksien mukaan” ja ”huomioiden paikalliset olosuhteet”. ”Mahdollisuuksia” ja ”olosuhteita” ei ole määritelty, jolloin edistämisvelvoitteesta voidaan luistaa ainakin teoriassa millä tahansa sopivalla syyllä. Ilmastolaki ei myöskään ota kantaa suomalaisten tuomioistuinten toimivaltaan ilmastonmuutoksen yhteydessä. Näin ollen oikeudenkäynti esimerkiksi valtion puutteellisten toimien takia ei ole mahdollinen, jos asiassa ei ole nimettyä uhria, jos kanteen haluaisi nostaa yksittäinen kansalainen tai jos oikeudenkäyntiä käytäisiin tulevien sukupolvien puolesta. Maailmalla on käynnissä yhä lisääntyvä määrä EIT:n portugalilaisnuorten tapausta vastaavia ilmasto-oikeudenkäyntejä, joissa ei ole määriteltyä uhria ja jossa viitataan tulevaisuudessa tapahtuvaan kehitykseen. Meilläkin tulisi kiireellisesti pohtia ilmastokysymysten käsittelymahdollisuuksia tuomioistuimissa. Uudistettu laki uhkaa jäädä ajastaan jälkeen jo ennen voimaantuloa.

Suomen ilmastotavoitteet ovat kunnioitettavat, mutta tavoitteiden pitäisi toteutua myös käytännössä. Esimerkkinä hyvästä toimesta ja huonosta toteutuksesta toimii ilmastolain mukainen valtioneuvoston eduskunnalle vuosittain annettava ilmastovuosikertomus. Kertomuksessa tulee antaa tietoa päästökehityksestä, päästötavoitteiden toteutumisesta ja tavoitteiden saavuttamisen edellyttämistä lisätoimista. Apulaisoikeuskansleri pyysi ympäristöministeriöltä selvitystä puuttuvista ilmastovuosikertomuksista huhtikuussa 2019. Ensimmäinen ilmastovuosikertomus ilmestyi kesäkuussa 2019, vaikka ilmastolaki oli tullut voimaan vuonna 2015. Apulaisoikeuskansleri katsoi tammikuussa 2020, että ympäristöministeriö oli laiminlyönyt velvollisuutensa raportoida eduskunnalle vuosittain. Ilmastovuosikertomuksen tärkeys on juuri siinä, että sen perusteella Suomen ilmastotoimia ja niiden riittävyyttä voidaan arvioida ja kehittää tarpeen vaatiessa. Se myös antaa kansalaisille tietoa ajankohtaisista ilmastotoimista ja niiden toimivuudesta. Onneksi Suomessa on laillisuusvalvojia, sillä tavallinen kansalainen ei olisi voinut asiaan vaikuttaa, kun muutoksenhaku- tai valituskeinoja ei ole olemassa.

Kansainvälinen yhteistyö ilmastoasioissa

Glasgow’ssa Skotlannissa järjestettiin 31.10.-12.11.2021 26. ilmastokokous (26th UN Climate Change Conference of the Parties tai COP26), jossa UNFCCC:n osapuolet puivat ilmastopolitiikkaansa ja kansainvälisiä ilmastotavoitteita. Kokousta pidettiin viimeisenä tilaisuutena varmistaa ilmaston lämpenemisen pysähtyminen 1,5 asteeseen. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n tänä vuonna julkaiseman raportin mukaan maapallon keskilämpötila on noussut jo 1,1 astetta. Vaikka kansainvälisenä tavoitteena on pysäyttää lämpeneminen ihmisille vielä siedettävään 1,5 asteeseen, kaikkien IPCC:n käyttämien skenaarioiden mukaan 1,5 asteen lämpenemisen taso ylitetään todennäköisesti viimeistään 2030-luvun alkupuolella. Viimeistään. Useiden skenaarioiden mukaan tulemme näkemään tulevaisuudessa 2–3 asteen nousun. IPCC:n raportin kauhukuvat mielessäni odotin Glasgow’n ilmastokokouksen, sen viimeisen oljenkorren, tuloksia toivottomana. Lopputulema säästi minut kuitenkin avuttomalta itkupotkuraivarilta. 1,5 asteen tavoitetta ei heitetty suoriltaan romukoppaan, hiilenpolttoa päätettiin vähentää, metsäkato luvattiin estää ja useat aiemmin vastahakoiset maat lupasivat ryhtyä ilmastotoimiin. Osapuolet sitoutuivat myös päivittämään ilmastotavoitteitaan ja -toimiaan vuosittain, aikaisemman viiden vuoden syklien sijaan. Sopu on laiha lohtu, mutta pitää 1,5 asteen tavoitteen hengissä. Henkihieverissä, mutta hengissä.

Yhtä asiaa ei tosin Glasgow’ssa otettu huomioon: sovittujen ilmastotoimien ja ilmastonmuutoksen ihmisoikeusvaikutuksia. Jatkakaamme siis taistelua.

Lopuksi

Myönnän tuskailleeni tämän blogikirjoituksen kanssa. Asia on laaja ja monimutkainen, melkein mahdoton tiivistää. Jos minun pitäisi tiivistää aihe johonkin, tiivistäisin sen tähän: IPCC:n mukaan maapallon lämpenemistä ja siitä syntyviä vaikutuksia voidaan hidastaa vain välittömillä ja huomattavilla ilmastotoimilla. Toimet ovat välttämättömiä myös perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiselle. Vaatimus ilmastotoimien välittömyydestä on aikamme suurin haaste. Aika on nimittäin se yksi luonnonvara, jonka olemme kuluttaneet loppuun. 

Tutki ilmaston lämpenemisen vaikutuksia interaktiivisella työkalulla tästä.

 Emmi Kupiainen toimii avustavana asiantuntijana Ihmisoikeuskeskuksessa ja kokee epätoivon hetkiä mm. ilmastokriisin ja sen torjumistoimien riittämättömyyden kanssa.

Lähteitä

Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus)

Pariisin sopimus

UNGA A/HRC/RES/48/13, The human right to a clean, healthy and sustainable environment (adopted by Human Rights Council on 8.10.2021)

UNGA A/74/161, Report of the Special Rapporteur on the issue of human rights obligations relating to the enjoyment of a safe, clean, healthy and sustainable environment (15.7.2019)

Ulkoministeriö, Euroopan neuvoston voimassa olevat ihmisoikeussopimukset

Ulkoministeriö, YK:n voimassa olevat ihmisoikeussopimukset

Luonnos hallituksen esitykseksi ilmastolaista (2.7.2021)

Ihmisoikeuskeskuksen lausunto luonnoksesta uudeksi ilmastolaiksi (8.9.2021)

International Panel on Climate Change, AR6 Climate Change 2021: The Physical Science Basis

Global Legal Action Network, An emergency like no other – Six young people from Portugal are taking 33 countries to the European Court of Human Rights for failing to do their part to avert climate catastrophe

Office of the High Commissioner for Human Rights, Understanding Human Rights and Climate Change

UN, What is the United Nations Framework Convention on Climate Change?

UN, “The right to a clean and healthy environment: 6 things you need to know” (15.10.2021)

 

Rakkautta ja anarkiaa. Ihmisoikeuksiakin?

 

Rakkautta ja Anarkiaa-elokuvafestivaali järjestettiin Helsingissä 16.-26.9.2021. Tämä oli jo 34. kerta kun Helsingin valkokankaille levittäytyi tavanomaista laajempi kattaus maailman elokuvaa. Kaikkiaan noin 40.000 katsojaa koki pimeydessä tunteita laidasta laitaan toinen toistaan hienompien elokuvien kanssa.

Ihmisoikeudet ovat kaikkialla, meidän jokaisen arjessa. Elokuvien ystävänä katselin maratonsuorituksena työpäivien päätteeksi ihmisoikeuslasien läpi festivaalin tarjontaa kaikkiaan 23:n pitkän elokuvan verran. Ja kyllä, kaikissa tarinoissa on helposti löydettävissä ihmisoikeusulottuvuus.  

Ihmissuhteet

Elokuvien tarinat olivat kaikki, tavalla tai toisella, tarinoita ihmissuhteista. Tätähän elämäkin on. Vanhempien, isovanhempien, puolisoiden, rakastajien, lasten, serkkujen, opettajien ja oppilaiden, naapurien, rikoksen tekijöiden ja uhrien sekä tuomareiden ja tuomittujen kesken. Emme elä tyhjiössä, toimimme erilaisissa suhteissa, toimintamme vaikuttaa aina muihin ja joskus harkitsemattomilla teoilla tai valheilla on järkyttäviä seurauksia.

Väkivalta

Monet valtiot perustuvat väkivallalle ja konflikteissa väkivalta kohdistuu usein juuri naisiin ja lapsiin, vähemmistöihin, ulkomaalaisiin tai valtaa pitäville uhkaksi koettaviin henkilöihin. Monessa tarinassa keskeisessä roolissa oli väkivalta. Liian monessa. Henkinen, ruumiillinen, naisiin tai lapsiin kohdistuva, rodullinen, jopa yhteiskunnallinen ja valtiollinen väkivalta, teloituksiin asti. Näissä tarinoissa oltiin siis hyvin ajan hermolla, onhan meilläkin lähisuhdeväkivalta tavallisempaa kuin mitä luullaan.

Kontrolli ja rajoittaminen

Usein tarinoissa oli vahvasti esillä ihmisten, liikkumisen, itsenäisen ajattelun, seksuaalisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai moraalin kontrollointi. Väkivaltaa sekin. Naisten, lasten, vanhusten, köyhien, kouluttamattomien, vähemmistöjen, ulkomaalaisten, mustien ja jopa kummitusten syrjiminen! Syrjintä, viha ja vihapuhe, aggressio ja vallankäyttö myrkyttävät yhteiskuntaamme elävässä elämässä ja erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Minä, minä ja minä

Kuten elämässäkin, elokuvissa esiintyi oman edun tavoittelua, kanssaihmisten epätasa-arvoista kohtelua, toisten valintojen väheksyntää, rotusortoa, etnistä alistamista, sukupolvien ja yhteiskuntaluokkien välistä vallankäyttöä, uskonnollista kiihkoilua, taloudellista valtapeliä ja ihmisten tuhoamista skandaaleilla, valheilla ja juoruilla. Ihmisen pimeän puolen esittely sen kaikessa kauheudessaan.

Etniset ja poliittiset kriisit

Tarinoissa liikuttiin maasta ja yhteiskuntajärjestelmästä toiseen. Laki, järjestys, vapaus ja turvallisuus ovat keskeisiä edellytyksiä ihmisoikeuksien toteutumiselle. Algerian, Libanonin ja Balkanin sodat, Kiinan kommunistinen vallankumous, Hong Kong, Turkin kurdialueet, Iran. Näissä kaikissa oli läsnä väkivaltaa, syrjintää, vihaa. Kaikki jo nähty aiemminkin, mutta erinomaisia muistutuksia ihmisrodun raadollisuudesta ja oikeusvaltion vahvan roolin tarpeellisuudesta.

Ruokaa ruumiille ja sielulle

Oikeus riittävään ravintoon on ihmisoikeus, joka toteutuikin useimmissa tarinoissa. Eväitä, juhla-aterioita, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, mereneläviä ja nuotiolla grillattua härkää. Shampanjaa, teetä, viiniä, mutta myös lääkkeitä ja huumaavia aineita. Sieluakin ravittiin tanssilla, laululla, kirjallisuudella, koulutuksella ja elämänkokemuksen jakamisella, myös vähemmistökielillä. Tärkeitä kaikki sivistyksellisten, kulttuuristen ja kielellisten oikeuksien toteutumiselle. Mitä olisimme ilman näitä?

Eläimet keskuudessamme

Elokuvat eivät ole koskaan vain ihmiskohtaloita, mukana on aina eläimiäkin. On lehmiä ja lampaita, hevosia ja koiriakin. Ne elävät, niitä kohdellaan, usein huonosti, ja ne kuolevat. Ihmisoikeuksien ohella eläinten oikeudet ansaitsevat huomiota. Ihminen, joka kohtelee eläimiä huonosti, kohtelee helposti myös kanssaihmisiään huonosti. Ja toisinpäin.

Rakkautta, anarkiaa ja ihmisoikeuksia

Selvää on siis, että elokuvat eivät ole vain viihdettä. Ne ovat myös erinomainen tapa nähdä maailmaa, kokea tunteita, ymmärtää vääryyksiä ja pyrkiä kohti parempaa maailmaa. Rakkauden ja anarkian kautta keski-ikäinen juristikin pääsee sisään kohtaloihin, jotka muuten jäisivät vieraaksi. Niin ja saattoi se juristi jonkun kyyneleenkin vuodattaa ja nauraa ääneen!

Kiitos tästä hienosta, joskin aavistuksen uuvuttavasta viikosta!

 

Nähdyt elokuvat olivat (jaottelu ja tiivistelmät kirjoittajan), linkit Rakkautta ja Anarkiaa-festivaalin  verkkosiuille.

Lapset kurissa ja nuhteessa

Brother's Keeper – väkivaltaa, ystävyyttä ja etnistä syrjintää turkkilaisessa poikakoulussa kurdialueella.

Schoolgirls – espanjalaiset koulutytöt nunnien komennossa aikuisuuden kynnyksellä

 

Elämää ja valintoja

The World to Come – parisuhteita, yksinäisyyttä, sielunkumppanuutta ja patriarkaatin valtaa

Martin Eden – yhteiskuntaluokkia ja poliittisia teorioita

Luxor – menneisyyden valinnat ja niiden toistamisen järkevyys/järjettömyys

 

Ylimaallista

Relic – isoäiti poltergeistin vankina

Rouge – teetä, kurtisaaneja ja kiinalainen kummitus opiumhöyryissä

 

Ihmissuhteita

A Taste of Hunger – Michelin-tähtiä, mustasukkaisuutta ja mustekalaa

The Sleepwalkers – uuden vuoden sukujuhlat ja elämisen sietämätön karmeus

The People Upstairs – naapureita, uusia mattoja ja kallista kinkkua

Hit the Road – road trip, kuoleva koira ja yliaktiivinen lapsi

Perintö – vanhuksia, dna-testejä ja kiihkeitä hautajaisjärjestelyjä

 

Kriisinhallintaa

Ballad of a White Cow –teloitetun miehen vaimo ja tuomarin moraalinen ahdistus

Skies of Lebanon – perhe-elämää ja pommituksia

 

True stories

Center Stage – Kiinan Greta Garbon elämä ja rakkaudet

Charlatan – Tsekkiläisen yrttiparantajan nousu ja tuho

The Eyes of Tammy Faye – Tv-evankelistan imperiumi, ihmissuhteet ja rahasotkut

My Salinger Year –J.D.Salingerin kirjallisuusagentuurin kummallisuuksia

 

Balkanin kriisi

Hive -kosovo – sodan jälkipelit ja naisten toimeentulon vaikeus

Quo Vadis, Aida? – siviilit sodassa ja kansainvälisen yhteisön hampaattomuus

 

Rotusorto

MLK/FBI – liittovaltion poliisi ja kansalaisoikeustaistelijan vaino

The Drover’s Wife - The Legend of Molly Johnson – alkuperäiskansaan kuuluvan naisen kohtalo syrjäseudulla yhteiskunnan hylätessä

Leena Leikas on asiantuntija Ihmisoikeuskeskuksessa (NHRI). Hän katsoisi elokuvia kaiket päivät, jos työt eivät haittaisi harrastuksia. Kirjoitus peilaa kirjoittajan henkilökohtaisia pohdintoja, eikä edusta Ihmisoikeuskeskuksen kantoja!

Kesäloma ihmisoikeuksista

Loma oli ja meni. Töitä en lomalla miettinyt, mutta otin loman loputtua asiakseni miettiä kesälomaan liittyviä ihmisoikeuksia. Mitä ne voisivat olla ja toteutuvatko ne? 

Ja jos eivät toteudu, niin mitä kansalainen tai asiantuntijaorganisaatio voisi tehdä, jotta valtio huolehtisi oikeuksien toteutumisesta paremmin?

Loma yksillä-kesä kaikilla?

Vuosilomaa kertyy useimmille työsuhteen laadusta ja pituudesta riippumatta lain perusteella. Ja sitä oikeuttahan tässä juuri on nautittu. Kuitenkin pätkätyöt ja erilaiset uudentyyppiset työsuhteet heikentävät tämän oikeuden toteutumista käytännössä, kun lomaa ei kerry vähäisistä tunti- tai työpäivistä johtuen tai loma kuitataan laillisesti rahana lyhyen työsuhteen päättyessä.  

Lepoon ja kohtuullisiin työoloihin, kuten yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen, siedettävään työlämpötilaan ja taukoihin, on kaikilla oikeus. Ei nämäkään aina toteudu, varsinkaan hellekesänä. Lomaoikeudesta huolimatta, kaikilla ei ole loman viettoon mahdollisuutta. Yrittäjät, omaishoitajat ja esimerkiksi maataloudessa työskentelevät joutuvat myös usein jatkamaan työtään muiden lomaillessa. Monella on jaksaminen vähissä.

Vastuumme luonnosta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä

Puhdas ympäristö ja monimuotoinen luonto sekä niistä nauttiminen yhdenvertaisesti jokamiehenoikeuksien nojalla kuuluvat tavalla tai toisella lähes kaikilla suomalaisilla lomailijoilla kesän juttuihin niin maalla, kaupungissa kuin vesilläkin. Luonnossa liikkuminen, sen antimien kerääminen ja näin hellekesänä erityisesti aaltoihin pulahtaminen ovat arvokkaita asioita, joita muualla maailmassa ei kaikkien ulottuvilla ole. Sitä kannattaa meidän jokaisen arvostaa ja suojella.

Perustuslain 20 pykälässä säädetään, että ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.” 

Onko näin? Muistavatko kaikki, että heillä on oikeuden lisäksi tähän liittyvä velvollisuus, muun muassa pitää retkeilyalueet siistinä, jättää makkaratulet tekemättä metsäpalovaroituksen aikana ja torjua kaksin käsin luonnosta haitallisia vieraslajeja, kuten jättipalsamia ja lupiinia. Näihin me kaikki voimme vaikuttaa.

Ilmasto kriisissä – ihminen pulassa

Lämmin ja aurinkoinen loma on kaikilla toiveena. Kyllä. Sitä se on ollut. Mutta kuivuus ja kuumuus, jotka ovat nyt olleet pitkään seuranamme, ovat osa ilmastokriisiä. Samoin etelämmässä Euroopassa vaivaavat sateet ja tulvat. Säätilat ovat muutoksessa, sääilmiöt voimakkaampia ja arvaamattomampia. Pilvetkin ovat epäluotettavia. Ne voivat estää kuumuuden pääsemistä ilmakehään, mutta myös estää sen haihtumista maapallolta.

Ylipäätään muutos tuo uusia uhkia hyvinvoinnillemme. Viljelmille ilmestyy uusia kasvitauteja ja -tuholaisia jotka vaikuttavat ruokaturvallisuuteemme ja joiden torjumiseen tarvitaan uusia keinoja. Luonnosta löytyy uusia eläin- ja kasvilajeja, joille ei ole luonnollisia vihollisia ja jotka tukahduttavat perinteiset lajit. Näemme kalojen ja muiden vesieläjien joukkokuolemia vesien lämmetessä liikaa. Pohjoisessa kuolee entistä enemmän poroja kun lumi sulaa ja jäätyy toistamiseen eikä poro löydä ruokaansa. Metsäpalot tuhoavat kallisarvoista luontoa, saastuttavat hengitysilmaa ja aiheuttavat sairauksia. Jäätiköt ja ikirouta sulavat, vedenpinta nousee ja metaani purkautuu maaperästä ilmakehään lisäten kriisiä. Ja kuivuus! Mikään ei kasva tai elä ilman vettä! Savipellot kovettuvat koppuraksi ja metsän eläimet pienimmästä suurimpaan kärsivät janoa. Tällä on vaikutusta myös marketin asiakkaaseen. Kotimaisen puhtaan ruoan saanti vaikeutuu tai loppuu ja joka tapauksessa ruoan hinta nousee.

Maailmalla tilanne on vielä hälyttävämpi, kuivuus ja tuholaiset ajavat ihmisiä maanpakoon ja siirtolaisuuteen. Veden vähyys aiheuttaa konflikteja veden lähteistä ja käyttöoikeuksista niihin. Lämpötilan nousu tekee monista alueista asumiseen soveltumattomia. Nämä kaikki vaikuttavat laajasti ihmisten elinolosuhteisiin ja yleiseen turvallisuustilanteeseen.

Ilmastokriisi koskettaa siis meitä kaikkia kaikkialla. Tästä on myös tieteellistä näyttöä. Pysähdy miettimään hetkeksi.  

Yhä lisääntyvässä määrin ilmastokriisistä käydään jo oikeuttakin, joko yksittäistapauksissa jo aiheutuneiden ongelmien vuoksi tai maailmalla laajemminkin nykyisten ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien toteutumisen puolesta. Portugalilaislapset katsovat, että heillä ei ole tulevaisuutta, ellei kriisille tehdä heti jotain. Sveitsiläiset isoäidit katsovat, että lämpötilan nousu vaikuttaa heidän terveydentilaansa ja elämänlaatuunsa. Nämä molemmat tapaukset ovat ihmisoikeustuomioistuimessa Strasbourgissa tutkittavana ja jää nähtäväksi onko ihmisoikeussopimus elävä instrumentti ja elääkö tuomioistuin sanojensa mukaisesti ajassa vai pitääkö se asiaa poliittisena kysymyksenä, johon pitää puuttua muilla kuin tuomioistuimen keinoilla.

Positiivisesti kohti syksyä

Jotta emme vaipuisi turhaan synkkyyteen tulee muistaa, että lomaan on mahtunut kriiseistä huolimatta myös positiivisia ihmisoikeudellisia kokemuksia. Liikkumis- ja kokoontumisvapaudet ovat toteutuneet vain osittain pandemian vuoksi, mutta kuten normaalina aikanakin, lomalla on tavattu ystäviä ja sukulaisia, on istuttu lähipuistossa, on uitu ja ulkoiltu ja on syöty jäätelöä. Kulttuurisia ja sivistyksellisiä oikeuksiakin on nautittu, siellä missä rajoitukset sen ovat sallineet, kesäteattereissa, festivaaleilla ja näyttelyissä. On uppouduttu kirjoihin tai luettu vanhoja lehtiä ja on ehkä jopa opiskeltu jotain uutta ja ihanaa kesäkursseilla.

Kasvimaalla kitkemistä, kastelua tai halkojen hakkuuta ei voi laskea julmaksi tai epäinhimilliseksi kohteluksi eikä teinien vieminen mökille täytä vapaudenriiston määritelmää. Ne vain kuuluvat kesään, samoin kuin maakuntaruoat, päiväunet sekä paarmojen ja muiden lentävien olioiden kanssa taisteleminen. Nauttikaamme niistä (ei ehkä paarmoista!) täysillä edelleen, koska työntäyteinen syksy lähestyy ja ilmastokriisistä huolimatta, tai juuri sen takia, vaakatasoinen räntäsade ja loskalammikot ovat vain silmänräpäyksen päässä!

Leena Leikas on asiantuntija Ihmisoikeuskeskuksessa (NHRI). Hän muistelee kaivaten Saimaan aalloissa uimista poutapilvien alla yrittäessään löytää loman jälkeistä työotetta. Kirjoitus peilaa kirjoittajan henkilökohtaisia pohdintoja, eikä edusta Ihmisoikeuskeskuksen kantoja saati vastaa kirjoituksen alun esittämiin kysymyksiin!